All Posts By

bsff

Baltic Herring lyhytelokuvakilpailun tulokset

Poikkeuksellisista ajoista huolimatta kilpailuun ilmoittautui alun perin lähes sata elokuvaa kilvoittelemaan Silakka-Oscareista. Tampereella ja Raumalla työskennelleet esiraadit valitsivat finaaliin 28 elokuvaa kolmessa eri sarjassa. Kaikki sarjat kilpailivat myös pääpalkinnosta Golden Baltic Herring -pystistä

Tuomaristo piti kilpailua korkeatasoisena. Monissa elokuvissa käsiteltiin naiseuden ja äitisuhteen problematiikkaa, mutta lopulta pääosaan nousi kysymys yleensä ihmisenä olemisesta. Tuomaristoa innostivat monet taidokkaasti tehdyt animaatioelokuvat ja erityistä iloa herättivät monissa elokuvissa fantastiset lapsinäyttelijät. Itsekkäiden aikuisten maailmassa lapsi jää valitettavan usein näkymättömäksi.

 

Voittajat:

Amatöörisarja:

  1. Klaudia Górnik, Puola: Broth

Tuomaristo elokuvaa hyvin visualisoituna ja hienosti näyteltynä. Elokuva oli toteutettu lähes ammattimaisella taidolla. Pienen tytön maailma ei aina ole helppo paikka elää.

Opiskelijasarja:

  1. Ewa Lang, Puola: You haven’t Seen What I’ve Seen

Hienosti toteutettu elokuva pienen tytön ankeasta perheestä. Perheväkivaltaa ei nähdä, mutta se kuullaan pienen tytön korvin. Onneksi on edes nalle turvana.

Ammattilaiset:

 

  1. Verena Fels: Tobi and the Turbobus
  1. Tommi Seitajoki: Exlosionen av en badring

Parhaan elokuvan palkinto jaetaan lastenelokuvan ja ainoan kotimaisen voittajan kesken. Saksalaista animaatioelokuvaa kiiteltiin taitavista piirroksista ja riehakkaan hauskasta toteutuksesta ja Seitajokea lähes yhdellä kameraotolla kerrotusta tarinasta jälleen laiminlyödystä pikkutytöstä.

Golden Baltic Herring:

Ewa Lang: You Haven’t Seen What I’ve Seen

Kilpailun monista hienoista elokuvista ehkä kuitenkin se kaikkein paras.

Kunniamaininnat:

Tuomaristo haluaa palkita kunniamaininnalla nuoret tyttönäyttelijät :

Elva Höglund on elokuvasta Explosion av en badring,

Antonina Witczak elokuvasta Broth

Klaudia Kurak elokuvasta You Haven’t Seen what I’ve Seen

 

Kilpailun kansainvälinen raati

Risto Kupari, museo- ja kulttuuripäällikkö Rauma

Mari-Anne Mäkelä, Baltic Herring -voittaja 2019

Orianna Aristizábal, Raumars -taiteilija, Kolumbia

Leena Vainio, Raumars-taiteilija 

Tiedustelut:

Tarmo Hotanen, BH-kordinaattori

+358445843009

tarmo.hotanen@gmail.com

Poikkeusoloista huolimatta lähes sata elokuvaa Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailuun

Poikkeusoloista huolimatta lähes sata elokuvaa kilpailuun

Baltic Herring –lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 26. kerran. Määräaikaan mennessä kilpailuun hyväksyttiin 94 elokuvaa yhdestätoista eri Itämeren maasta. Valtaosa kilpailutöistä on fiktioita, mutta mukaan mahtuu myös animaatioita, dokkareita, kokeellisia elokuvia, musiikkivideoita ja videotaidetta. Poikkeusoloista ja ehkä uudesta ilmoittautumismenetelmästä kärsi eniten Venäjä, josta saapui tänä vuonna vain 12 elokuvaa. Suomen lisäksi töitä on saapunut Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Eestistä, Latviasta ja Liettuasta.

Kilpailun kaikki sarjat kärsivät koronaviruksesta. Erityisesti siitä kärsi opiskelijasarja koulujen pannessa ovet säppiin. Normaalioloissa kotimaisia opiskelijatöitä on ilmoittautunut kymmeniä, nyt kolme. Amatöörisarja näyttää kärsineen vähiten. Mukaan ilmoittautui 25 elokuvaa, kun monesti aiemmin on jääty alle kahdenkymmenen. Kotimaisia elokuvia oli eniten (8), mutta Saksa (6) ja Venäjä (5) olivat aivan kannoilla. Ruotsista ilmoittautui mukaan kolme lyhäriä ja yksi työ tuli lisäksi Puolasta, Latviasta ja Tanskasta. Opiskelijasarja typistyi tänä vuonna 26 työhön. Monien maineikkaiden isojen elokuvakoulujen töiden jäätyä pois, jäi kenttä vapaaksi uusille yrittäjille. Puolasta on toki yksi työ sekä Lodzin että Kryzystof Kieslowskin elokuvakoulusta. Ammattilaissarjan 43 elokuvantekijöiden joukosta voi bongata takavuosien sarja- ja Golden Baltic Herring -voittajia kuten Pia Andellin, Jussi Sandhun tai viime vuonna tuomaristossakin olleen Fabian Munsterhjelmin. Sandhu ja Munsterhjelm ovat toki voittojensa jälkeen jo vaihtaneet sarjaa.

Kaikki kilpailuelokuvat osallistuvat pääpalkinnon Golden Baltic Herringin tavoitteluun. Kilpailun keraamiset pienoisveistokset on valmistanut Kaarina Selin. Kilpailua ovat tukeneet taloudellisesti Taiteen keskustoimikunta ja Rauman kaupunki.

Kilpailun esiraadit ympäri Suomea valitsevat loppukilpailuelokuvat, jotka julkaistaan 5.8.2020. Ne esitetään yleisölle ja tuomaristolle pe 21. 8. elokuvateatteri Iso-Hannussa Raumalla. Yleisöllä on mahdollisuus valita oma suosikkinsa, olla bongaamassa elokuvan seuraavia mestareita, kuten vaikkapa Klaus Härö tai Selma Vilhunen, jotka ovat olleet BH-voittajia. Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan elokuva-aiheinen palkinto. Itämeren parhaat lyhytelokuvat palkitaan. Palkintojen jakotilaisuus on lauantaina 22.8. kulttuurikuppila Brummissa, jossa näytetään voittajaelokuvat. Tilaisuus striimataan nettiin.

Tiedustelut: Tarmo Hotanen, kilpailun koordinaattori +358445843009, tarmo.hotanen@gmail.com

________________________________________________________________________________________________

 

Due to exceptional circumstances almost one hundred movies to the competition

Baltic Herring -short movie competition is meant for the people of the Baltic Sea shore countries, which will be held this year for the 26th time. Total of 94 movies were accepted till the deadline from 11 different Baltic region countries. Majority of the entries are fiction, but we also fit in animations, documentaries, experimental/empirical movies, music videos and video art. Due to the exceptional circumstances and from the new enrollment procedures, Russia, suffered maybe the most, from where only 12 movies were entered. In addition to Finland pieces of work were received from Sweden, Germany, Poland, Norway, Denmark, Iceland, Estonia, Latvia and Lithuania.

Every division suffered from the Coronavirus. Specifically student division suffered when schools shut down their doors. In normal circumstances there would’ve been dozens of domestic student submission, but now there were only three. Amateur division seems to have been able to endure the circumstances. There were total of 25 movies enrolled, when in previous years the number has been below 20. Domestic movies were bountiful (8), but Germany (6) and Russia (5) were just behind. Sweden registered three short films and one was also received from Poland, Latvia and Denmark. Student division shrunk this year to a total of 26 works. After multiple, huge, fame reaping film schools were unable to contend, it opened the field for newcomers. There was one work from Poland as well as from Lodz’s and Kryzystof Kieslowsk’s film schools. From the 43 movies of professional division you can spot division- and Golden Baltic Herring -winners from years back, like Pia Andell, Jussi Sandhun or even last years jury member Fabian Munsterhjelm. Sandhu and Munsterjhelm have of course changed divisions after their victories.

All competing movies enroll to contest for the Golden Baltic Herring award. Competitions ceramic statuettes have been made by Kaarina Selin. The competition has been economically supported by Art central committee and the city of Rauma.

The competitions pre-jury from across Finland will choose the final competitors, which will be published 5.8.2020. They will be presented to the audience and jury on Friday 21.8. in the movie theater Iso-Hannu in Rauma. The audience has a chance to choose their own favorite, and be a part of the process of spotting the new champions, like Klaus Härö or Selma Vilhunen, who have been BH-winners. Competitors enrolling in the audience vote have a chance of winning movie-related prizes. Baltic Seas best short films will be rewarded. The awarding ceremony is on Saturday 22.8. in culture cafe Brummi, where the winner films will be presented. The occasion will be streamed online.

Inquiries:

Tarmo Hotanen, competition coordinator, tarmo.hotanen@gmail.com

 

Koronaepidemian takia Blue Sea Film Festivalin päätapahtuma perutaan.

Koronaepidemian takia Blue Sea Film Festivalin päätapahtuma 20.-23.8.2020 perutaan, mutta kansainvälinen Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu järjestetään.

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 31.5.2020. Tulokset selviävät elokuussa ja katselmusaika ja -tapa ilmoitetaan myöhemmin.

Mietinnässä myös muuta pienimuotoista elokuvaan liittyvää toimintaa festivaaliaikana elokuussa.

Rauman Elokuvakerho ry. lähtee terveys edellä kohti kesää ja kohti vuotta 2021, jolloin bluukkarit ovat 19.-22.elokuuta.


 

We are sorry to inform that we have to cancel this years festival, because of the coronavirus.

Baltic Herring short film competition is going to take place. At the moment we are not sure how that is going to turn out, but it will somehow in any case. The deadline for the competition is 31.5.2020.

Something smaller might happen during 20.-23.8. and we are looking forward to that. We surely make a comeback at 2021 when the dates are 19.-22.8.

2019

Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailu sytyttää tänä vuonna 25. kynttilän silakkakakkuunsa. Baltic Herring kertoo festivaalin luonteesta: elokuvataiteen koko kirjo pääsee esille Raumalla. Tänä vuonna oli erityisen kovatasoinen kattaus, määräaikaan mennessä kilpailuun hyväksyttiin peräti 176 elokuvaa kymmenestä maasta.

Vuoden 2019 teemamaa oli Puola. ”Puolalainen elokuva voi hyvin. Uudet elokuvat keräävät palkintoja ulkomaisilla festivaaleilla ja katsojia kotimaassa. Tämä ei ole sattuman tulosta vaan taustalla on järjestelmällinen ja pitkäjänteinen suunnitelma puolalaisen elokuvan tason nostamiseksi.” kirjoittaa Suomi-Puola Yhdistysten Liiton elokuvasihteeri Jarno Hänninen. Asiantuntijana Hänninen esitteli festivaalin puolalaiset elokuvat: Birds are Singing in Kigali, Cold War, Silent Night Cicha Noc ja Jäljet.

Vieraista Hannu-Pekka Björkman oli ”kiireisin” – hän esiintyi elokuvissa Ihmisen osa, Tyhjiö, Oma maa, Aurora ja Elvis & Onerva.

Rauma sai vieraita pohjoisesta: Lapin Yliopiston dokumenttisarjassa 9 pohjoisen lyhytelokuvaa. Lisäksi festivaaleilla keskusteltiin Lapin lumo-teemalla: Mikä saa monet elokuvantekijät valitsemaan pohjoisen ankarat olot kuvauspaikoikseen? Millaisia uusia tekijöitä alalle kasvattaa arktinen yliopisto?

Raumalaiset elokuvantekijät pääsivät esiin: Jouko Nummela, Lauri-Matti Parppei, Kirre Koivunen, Sanni Kämäräinen ja Timo Metsäjoki.

 

Kotimaiset elokuvat:

Aurora 2019, Miia tervo
Baby Jane 2019, Katja Gauriloff
Elvis ja Onerva 2019, Mikael Syrjälä
Hölmä nuori sydän 2018, Selma Vilhunen
Ihmisen osa 2018, Juha Lehtola
Juice 2018, Teppo Airaksinen
Bluesia Pieksamäen asemalla 2012, Aki Kaurismäki
M 2018, Anna Eriksson
Oma maa 2018, Markku Pölönen
Poissa 2019, Arttu Haglund
Risto Räppääjä ja pullistelija 2019, Markus Lehmusruusu
Tuntematon mestari 2019, Klaus Härö
Kaksi ruumista rannalla 2019, Anna Paavilainen
Tyhjiö 2018, Aleksi Salmenperä
Äiti 2019, Samppa Batal

Dokumentit:

Aatos ja Amine 2019, Reetta Huhtanen
Luontosinfonia 2019, Marko Röhr
Miehiä ja poikia 2019, Joonas Berghäll
Mystinen metsätyömies 2019, Mikko Mattila
Olliver Hawk 2019, Arthur Franck
Vedenneito 2019, Petteri Saario
Veeran maaginen elämä 2019, Tonislav Hristov

Raumalaisia elokuvia:

Rauman elämää itsenäisyyden aikana, osa 4 2019, Jouko Nummela
Hiljaa kuin murhaajat 2019, Lauri-Matti Parppei
Meri oo muu elämän 2019, Kirre Koivunen
The Loop 2019, Englanti, Sanni Kämäräinen
Made in the Shade 2019, Englanti, Alfie B. Russ (kuvaus: Sanni Kämäräinen)

Lapin yliopiston dokumenttisarja:

Jenny Timonen: Lainassa 2013
Emma Seppänen: Koti Kulmassa 2011
Paavo Jokinen & Ahti Nykänen: 3flip 2018
Aura Kontio: Jutut ja säädöt 2018
Juha Kartimo: Kaamos 2019
Arttu Nieminen: Sapmi-The way of being 2017
Juuso Voutilainen: The Cronology of Decay 2015
Anri Gorski: Katse 2016
Timo Metsäjoki & Jyri Huhtala: Jouluntuoja 2019

Satakunnan elävän kuvan keskus/Meka-TV

Lasten ja nuorten elokuvia
Kyläelämää Satakunnassa
Erityisryhmien elokuva-aarrearkku

Puolalaiset elokuvat:

Birds are singing in Kigali 2017, Joanna Kos-Krauze, Krystof Krauze
Cold War 2018, Pawel Pawlokowski
Silent night cicha noc 2017, Piotr Domalewski
Jäljet 2017, Agnieszka Holland

Pohjoismaalaiset elokuvat:

The Charmer/Charmøren 2017, Tanska, Ruotsi, Milad Alami
Amatöörit 2018, Ruotsi, Gabriela Pichler
Woman at War 2018, Islanti, Ukraina, Ranska, Benedikt Erligsson
Raja 2018, Ruotsi, Ali Abbasi

Kansainvälinen ikkuna:

Kapernaum-Kaaoksen lapset 2018, Libanon, Ranska, Yhdysvallat, Nadine Labaki
Kolme naista 2018, Iran, Jafar Panahi
Nosferatu-yön valtias 1979, Länsi-Saksa, Ranska, Werner Herzog

Eurooppalainen ikkuna:

Bohemian Rapsody-Sing along 2018, UK/USA, Bryan Singer
Tolkien 2019, Yhdysvallat, Dome Karukoski

Yöllinen mysteerifilminäytös:

Kuutamokeikka: Jerzy Skolimowski

Vieraat:

Samppa Batal, ohjaaja, leikkaaja – Äiti
Hannu-Pekka Björkman, näyttelijä – Ihmisen osa, Tyhjiö, Oma maa, Aurora, Elvis & Onerva
Matilfe Caruso, Baltic Herring-juryn jäsen
Vaiko Edur, Baltic Herring-juryn jäsen
Timo Haanpää, Yliopisto-opettaja, elokuvantekijä
Jyri Huhtala, kuvaaja, leikkaaja – Jouluntuoja
Arttu Haglund, ohjaaja, leikkaaja – Poissa
Kirre Koivunen, dokumentaristi – Meri oo muu elämän
Kaisa Kukkola, IhmeFilmi, CinEd
Patrik Kumpulainen, Baltic Herring-juryn jäsen
Sanni Kämäräinen, kuvaaja – Made In The Shade, ohjaaja – The Loop
Konsta Laakso, näyttelijä – Oma maa
Juha Lehtola, ohjaaja – Ihmisen osa
Teemu Liakka, kuvaaja – Luontosinfonia
Mikko Mattila, ohjaaja, käsikirjoittaja – Mystinen metsätyömies
Timo Metsäjoki, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä – Jouluntuoja
Fabian Munsterhjelm, Baltic Herring-juryn jäsen
Jouko Nummela, ohjaaja, käsikirjoittaja – Rauman elämää itsenäisyyden aikana
Lauri- Matti Parppei, ohjaaja – Hiljaa kuin murhaajat
Markku Pölönen, ohjaaja, käsikirjoittaja – Oma maa
Marko Röhr, tuottaja – Luontosinfonia
Jaana Saarinen, näyttelijä – Äiti
Panu Tuomikko, näyttelijä – Poissa

Keskustelut:

Puolalainen elokuva
Lapin lumo

Oheisohjelma:

Avajaisjuhlat:
Raunistiina Kassinen-Guildensternin esoteerinen astral-bingo
Avajaisseremonia
Pläkkploosarit
Kampelan luovutus
Elokuvavieraiden tervehdykset
Vaginamonologeja
Singing Sisters
Joint Patrol

Katkitaiteellinen ehtoo:
Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailun palkintojen jako
Nanna & Ansa
Elokuvavieraiden tervehdykset
Esko Grundström & Reetta Parvikko
Anita Bangin Country Circus
Reiät
Yöllinen mysteerifilminäytös

Lapin lumo -keskustelu lauantaina 24.8. klo 15.30 festivaalikeskuksessa

Lapin lumo -keskustelu lauantaina 24.8. klo 15.30 festivaalikeskuksessa

Lapin yliopiston Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman dokumenttielokuvan näytökseen olen valinnut opiskelijoiden tekemiä lyhytelokuvia 2011-2019 vuosien väliltä. Tämä yhdeksän elokuvan kattaus tuo vahvasti esille opiskelijoiden intohimoa tehdä dokumentaarista elokuvaa omista lähtökohdistaan sekä ilmaisullisesti että teemallisesti. Minulle ne ovat tekijöidensä näköisiä elokuvia ja siksi myös onnistuvat varmasti puhuttelemaan muitakin.

Dokumenttielokuvan ainutlaatuisuuden kokemus herää usein eloon juuri sinä hetkenä, kun katsojina koemme, että tekijän vahva halu kertoa tositarinoita maailmasta yhdistyy löydettyyn ohjaukselliseen näkökulmaan ja aihetta oivaltavasti esiintuoviin elokuvallisiin ilmaisukeinoihin. Tunne ja tietämys kohtaavat, jolloin tunneside elokuvan ja katsojan välillä on vahvaa ja välitöntä. Dokumenttielokuvan lyhyt muoto antaa vapaudellaan oivan mahdollisuuden nuorille tekijöille jättää vahvan tunnekosketuksen katsojille. Tämä potentiaali on mahdollista, koska oman elämän kautta he ovat jo monissa asioissa asiantuntijoita. 

Usein dokumenttielokuvien aiheet tulevat hyvinkin läheltä omaa elämänhistoriaa, jos niin vain antaa tulla. Vahva omakohtaisuus on läsnä Jenny Timosen Lainassa elokuvassa, jossa tekijä itse käy läpi sijaisvanhemmuutta oman henkilöhistorian kautta. Animaation kuvien ja Jennyn kertomien lapsuuden huostaanoton kokemuksista mennään Anneli ja Hempan sijaisvanhemmuuden kokemuksiin Jennyn kanssa. Anneli muistelee Jennyn kysymystä: ”Saanko minä sanoa sinua äitiksi?” Toinen muisto toisesta elokuvasta: ”Kengät omassa huoneessa ikkunan vieressä”. Näin purkaa omaa lapsuuttaan Emma Seppänen Koti kulmassa -elokuvassaan. Emman tie vie rakkaan mutta väkivaltaisen isän kodista Rovaniemen Reippaan nyrkkeilykehään, jossa Emma voi kasvaa aikuiseksi nuoreksi naiseksi ja mennä omaan kotiin pelkäämättä ketään.

Hyvin vahvaa aikuisuuden rohkeutta ja kypsyyttä näyttää Juha Karttimo elokuvalla Kaamos. Juha nostaa esille elokuvallaan omakohtaisen seitsemän vuoden kokemuksen masennuksesta. Juhan todistajamainen ääni, musiikki ja kuvat nostavat tämän hypnoottiseksi elokuvaksi jossa masennuksen syvistä vesistä tullaan kohti aamua, jossa on valoa ja toivoa. Toisenlaisia sävyjä nuoren aikuisen naisen elämästä tuo esille Aura Kontion elokuva Jutut ja säädöt, joka syväluotaa parinmuodostamisen monimutkaisuutta nykymaailman Tinder- ja someajan näennäisessä helppoudessa. Tekijän oma elämä välillä tarjoaa yllättäviäkin mahdollisuuksia nostaa tutusta aiheesta tärkeitä kysymyksiä esille. Timo Metsäjoki dokumentillaan Jouluntuoja sukeltaa joulupukin asun sisälle ”jouluduunissaan” ja samalla tuo esille vaikeutta määritellä joulun todellista sanomaa koomisilla vivahteillaan. Toisaalta dokumenttielokuva voi olla myös lyhyt  oman elämäntavan statement. Tätä on Paavo Jokisen 3Flip: ”Kun seison rullalaudalla, olen vapaa.” Kuva ja musiikki on myös vapaa kertomaan tätä elämäntapaa.

Rohkeaan kuvalliseen ilmaisuun luottaa myös Arttu Nieminen elokuvassaan Sapmi – The way of being. Saamenmaalla on monet kasvot ja omat hetkensä jotka määrittelevät pitkää jatkumoa pohjoisen elämäntavassa. Anri Gorski elokuvassaan Katse seuraa luontokuvaaja Arto Komulaista työtä luonnossa eri vuodenaikoina. Elokuva hengittää ilmaisultaan kevyesti kuvien ja äänen kautta. Juuso Voutilaisen elokuvassa The Chronology of Decay urbaani löytöretkeily saa kiintoisan ilmaisun valokuvan ja liikkuvan kuvan yhdistelmässä. Kuvan ja musiikin kautta päästään kurkistamaan ajan ja paikan kerrostumiin. Ota kuva ja jätä jälkeesi vain jalanjälki.

Timo Haanpää

Lapin yliopisto, Audiovisuaalinen mediakulttuuri

Lapin yliopiston dokumenttisarja esillä: lauantaina 24.8. kello 12.15 Iso-Hannu sali 2.

  1. Jenny Timonen: Lainassa (13min) 2013
  2. Seppänen Emma: Koti kulmassa (8 min) 2011
  3. Paavo Jokinen & Ahti Nykänen: 3flip (3.15 min) 2018
  4. Aura Kontio: Jutut ja säädöt (18 min) 2018
  5. Juha Karttimo: Kaamos (7.30min) 2019
  6. Arttu Nieminen: Sapmi -The way of being (12 min) 2017
  7. Juuso Voutilainen: The Chronology of Decay (14.20) 2015
  8. Anri Korski: Katse (5.30 min) 2016
  9. Timo Metsäjoki & Jyri Huhtala: Jouluntuoja (13min) 2019

Ensi-illassa Rauman seudulla kuvattu Timo Metsäjoen ja Jyri Huhtalan Jouluntuoja.

Keskustelu puolalaisesta elokuvasta lauantaina 24.8. klo 12.00 festivaalikeskuksessa

Keskustelu puolalaisesta elokuvasta lauantaina 24.8. klo 12.00 festivaalikeskuksessa. Jarno Hänninen johdattelee teemaa. Mukana myös Raumalla asuva Puolasta kotoisin oleva historoitsija Tomasz Kieruzel

 

KORKEATASOINEN PUOLALAINEN NYKYELOKUVA

Puolalainen nykyelokuva voi hyvin. Uudet elokuvat keräävät palkintoja ulkomaisilla festivaaleilla ja katsojia kotimaassa. Tämä ei ole sattuman tulosta vaan taustalla on järjestelmällinen ja pitkäjänteinen suunnitelma puolalaisen elokuvan tason nostamiseksi.

PUOLALAINEN KOULUKUNTA

Ensimmäistä kertaa puolalainen elokuva nousi laajemmalti maailmanmaineeseen 1950-luvun loppupuolella. Stalinismin ajan päättyminen loi hetkeksi vapaammat olot. Tätä hyödynsivät muun muassa ohjaajat Andrzej Wajda, Andrzej Munk, Jerzy Kawalerowicz ja Wojciech Jerzy Has. He tekivät sarjan toista maailmansotaa ja nykyhetkeä ruotivia elokuvia, jotka puhuttelevat katsojia vielä tänäänkin.

Tämän niin sanotun puolalaisen koulukunnan painotukset eivät kuitenkaan olleet Puolan kansantasavallan silloisen johdon mieleen. 1960-luvun alussa elokuvapolitiikkaa linjattiin uudelleen ja puolalaisen koulukunnan mukaisten elokuvien tekeminen kävi mahdottomaksi.

MORAALISEN VASTUUN ELOKUVA

Seuraavan kerran puolalainen elokuva saavutti laajempaa huomiota 1970-luvun lopulla. Silloin niin sanottu moraalisen vastuun elokuva pohti etenkin yksilön moraalisten valintojen tärkeyttä reaalisosialistisessa yhteiskunnassa. Keskeisiä ohjaajanimiä olivat muun muassa Krzysztof Zanussi, Krzysztof Kieślowski, Agnieszka Holland ja Andrzej Wajda.

Moraalisen vastuun elokuvien kukoistus osuu yhteen Solidaarisuusliikkeen nousun kanssa. 13.12.1981 julistettu sotatila, joka kesti aina 22.7.1983 asti laittoi lopun kaikelle tälle toiveikkuudelle. Solidaarisuusliike kuitenkin nousi uudestaan vuosikymmenen lopulla. Kesäkuussa 1989 järjestettiin vapaat vaalit ja yhden puolueen hallitsema Puolan kansantasavalta tuli tiensä päähän.

MUUTOKSEN AJAN ELOKUVA

Krzysztof Kieślowskin nousu maailmanmaineeseen osuu juuri tähän hetkeen, mutta laajemmalti ottaen puolalaisella elokuvalla ei kovin häävisti mennyt. Sen suunta kulki noin 15 vuoden aikana amerikkalaisia jännityselokuvia matkivista elokuvista rikoskomedian ja kirjallisuuteen perustuvien spektaakkeleiden kautta romanttiseen komediaan.

Muutoksen ajan katsotaan päättyvän vuoden 2004 kevääseen kun Puolasta tuli EU:n jäsen. Kesällä 2005 astui voimaan pitkään valmisteltu elokuvaa koskeva laki. Puolalaisten elokuvien uudeksi päärahoittajaksi tuli Puolan elokuvataiteen instituutti, eli PISF.

ELOKUVA PISF:IN MUKAAN

Varsin pian tukiohjelma vakiinnutti muotonsa ja pitkäjännitteinen työ puolalaisen elokuvan kehittämiseksi pääsi vauhtiin. Tähän kannattaa syventyä hieman tarkemmin, sillä siinä piilee avain puolalaisen nykyelokuvan laajemmalle ymmärtämiselle.

Vuoden 2019 tukiohjelman prioriteetit ovat: tekijälähtöiset elokuvat, historiallista tematiikkaa sisältävät elokuvat, suuren yleisön elokuvat ja kansainväliset yhteistuotannot, joissa on puolalainen ohjaaja. Tämän lisäksi budjetista on varattu tietty osuus pelkästään esikoisohjauksille.

Jos tarkastelemme festivaalilla esitettäviä puolalaisia elokuvia huomaamme kuinka ohjelma toimii. Paweł Pawlikowskin Cold War, Agnieszka Hollandin Jäljet, Joanna Kos-Krauzen ja Krzysztof Krauzen Birds Are Singing in Kigali ja Piotr Domalewskin esikoisohjaus Silent Night ovat kaikki ehdottomasti tekijälähtöistä elokuvaa, joista välittyy vahvasti ohjaajan oma näkemys.

Historiallista tematiikkaa sisältävä elokuva on PISF:in määritelmän mukaan sellainen, jossa historiallisella taustalla on merkittävä vaikutus dramaturgian, henkilöiden ja tapahtumien kehittymiselle ja joka syntyy yhteistyössä historioitsijan kanssa. Stalinismin aikaan sijoittuva Cold War ja Ruandan sisällisodan ajoista kertova Birds Are Singin in Kigali näyttävät kuinka luovasti tätä prioriteettia voi soveltaa.

Vuonna 2015 Puolan parlamenttivaalit voitti Laki ja oikeus -puolue. Heidän kansallis-konservatiivinen politiikansa on noussut otsikoihin myös Suomessa. Oman lisämakunsa puolalaisten nykyelokuvien katsomiselle saa kun etsii mikä elokuva on Laki ja oikeus -puolueen politiikan puolesta ja mikä taas sisältää piikkejä sitä kohtaan.

Antoisia hetkiä puolalaisten nykyelokuvien parissa!

Kirjoittaja: Jarno Hänninen

Jarno Hänninen (s.1978) on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi ja suorittanut Puolan valtiollisessa elokuvakoulussa Łódźissa tuottajalinjan. Hänninen opettaa puolalaisen elokuvan historiaa Helsingin yliopistossa ja on toiminut vuodesta 2019 alkaen Suomi-Puola Yhdistysten Liiton elokuvasihteerinä.

Elokuvakasvatuspäivä/Ihmefilmi & Cined

ELOKUVAKASVATUSPÄIVÄ / IHMEFILMI & CINED

IhmeFilmin ja eurooppalaisen laatuelokuvan CinEd-nettielokuvat esittäytyvät Blue Sea Film Festivaalilla. Sarja elokuvista nähdään elokuva Petite Lumière (Alain Gomis, 2002). Elokuva on suunnattu 7. ja 8. -luokkalaisille opettajineen.

Näytös perjantaina 23.8. klo 12- 13.30 Iso-Hannun 2-salissa.

Asiantuntijana elokuvakasvattaja, FM, Kaisa Kukkola.

Tarkempi info ja ilmottautuminen. info@ihmefilmi.fi

Näytöksen yhteydessä opitaan uusia, hieman erilaisia tapoja katsoa ja käsitellä elokuvaa. Opettajat saavat sekä käytännön opastuksen elokuvan käyttöön kouluympäristössä että vinkkejä maksuttomista elokuvista, joita voivat oppilaidensa kanssa katsoa kouluvuoden aikana.

Näytöksen kesto keskusteluineen n. 90 min.

Petite lumière -elokuvan esittely:

Dakarissa, Senegalissa, 8-vuotias tyttö Fatima pohtii maailmaa, lähtee ulos kuljeskelemaan, sulkee silmänsä ja avaa ne, sulkee uudelleen. Ovatko ihmiset yhä olemassa vaikka hänen silmänsä on kiinni?

_______________________________________________________________________________

IhmeFilmi esittely:

Ihmefilmi on nuorille suunnattu valtakunnallinen elokuvakasvatushanke, jota vetää IhmeFilmi ry. Tavoitteena on tuoda laatuelokuvien katsominen osaksi koulujen ja nuorisotilojen toimintaa. Opettajat, nuorisotyöntekijät ja aktiiviset elokuvateatterien pitäjät ovat pyörittäneet IhmeFilmi-sarjoja kymmenissä esityspaikoissa ympäri Suomen jo vuodesta 2008 alkaen. IhmeFilmin pohjalta voi rakentaa kurssisuorituksen lukioon, ammattikouluun ja peruskoulun päättöluokkaisille. Useilla oppilaitoksilla on tästä jo vuosien kokemus.

Nuorisotiloissa elokuvia on esitetty osana kulttuuritoimintaa. Paikallinen yhteistyö voi tuoda samaan näytökseen nuoria eri reittejä: osa tulee tekemään kurssisuoritusta (esimerkiksi äidinkieli, kuvataide), osa tulee katsomaan elokuvia vapaa-ajallaan.

IhmeFilmi ry tuottaa vuosittain kaksi elokuvasarjaa: IhmeFilmi -klassikkoelokuvasarjan, josta esityspaikat voivat valita joko 10 tai 5 elokuvan kokonaisuuden, sekä IhmeSuomi-sarjan, joka on suunnattu suomea 2. kielenä puhuville nuorille. Näiden sarjojen lisäksi yhdistys on mukana rakentamassa eurooppalaista CinEd-laatuelokuvakirjastoa opetuskäyttöön. CinEd-elokuvia voi katsella Institut Francais’n verkkopalvelusta internetissä.

CinEd esittely:

IhmeFilmin uusi CinEd-sarja tarjoaa eurooppalaista laatuelokuvaa ja uusia työkaluja elokuvakasvatukseen. Elokuvat katsellaan verkossa toimivan cined.eu/fi -esitysalustan kautta.

CinEd on Ranskan kulttuurikeskusten koordinoima, eurooppalainen elokuvakasvatushanke, joka tutustuttaa 6-19 -vuotiaita lapsia ja nuoria eurooppalaisen elokuvan rikkauteen. CinEd:in kautta saamme Suomeen vuosittain kasvavan valikoiman eurooppalaisia laatuelokuvia, niihin laaditut oppimateriaalit ja ilmaisia elokuvakasvatus-koulutuksia.

Vuonna 2019 hankkeessa on mukana 10 elokuvakasvatustoimijaa yhdeksästä eri maasta. Mukana Suomen lisäksi ovat Italia, Espanja, Portugali, Ranska, Romania, Bulgaria, Liettua ja Tsekki. Hanketta rahoittavat partnerimaat ja Creative Europe/ Media Programme/ audience development -ohjelma. Suomessa hanketta tukee myös Opetus ja kulttuuriministeriö.

Eurooppalaisten elokuvien kautta CinEd pyrkii kehittämään nuorten katsojien kykyä katsoa elokuvaa taiteena ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua laadukkaisiin, eri kulttuureista ja kielialueilta tuleviin elokuviin. Samalla hanke kehittää nuorten kykyä kriittiseen analyysiin ja lisää tietoa elokuvan kielestä ja tekniikoista.

CinEd:in erityinen elokuvakasvatuksellinen lähestymistapa kutsuu luomaan yhteyksiä elokuvien välille ja soveltuen myös uuden opetussuunnitelman päämääriin, kuten ilmiöoppimiseen ja oppiaineiden rajoja ylittävien kokonaisuuksien käsittelyyn.

 

Baltic Herring 2019 finalistit

BALTIC HERRING 2019 FINALISTIT

Amatöörit

Boris Abrosimov, Venäjä: Trashpot, rikoskomedia, 18 min, alle 25- v

——————————————–

Inuk Jørgensen, Ruotsi/Tanska: Home, dokkari, 8 min

Edward Kowzan, Venäjä: The Lake –FC30, fiktio, 30 min

Andres Göx, Saksa: Grenzgänger – Sinfonie einer Mauer, 16 min

Pawel Zdanowski, Puola: My Big Brother, fiktio 15 min

Janne Immonen and Team: Kukan tarina, animaatio, 3 min

Ami Lindholm: Mother and Milk, animaatio, 11 min

Opiskelijat

Anastasia Lobkovski, Aalto-yliopisto ELO: Hehku, fiktio, 5 min

Oksana Belousova, Academy of Cinematographic and Theatre Arts N. S. Mikhalkov, Venäjä: Dolmen, fiktio, 11 min

Timo Kleinemeier, Mathias Schweikert, Hochschule der Medien Stuttgart, Saksa: Riverbound, dokkari, 8 min

Anna Volonskoya, St Petersburg State University of Film and Television, Venäjä: Balance, fiktio, 19 min, alle 25 –v

Olga Peretyatkova, Moscow Film School, Venäjä: Reflections, fiktio, 20 min

Yury Titov, Academy of Cinematographic and Theatre Arts N. S. Mikhalkov, Venäjä: My Friend Pushkin, fiktio, 18 min

Anastasia Ostapenko, High School of Directors and Scripwiters, Venäjä, Hide-And-Seek, fiktio, 15 min

————————

Helga Hagen, Saksa, Harmony 3.0, videotaide, 6 min

Lauri Pulkkinen, Hertta Lehtovirta, Sanna Liinamaa, Janne Häkkinen, Ulrika Fredrikson, Aalto-yliopisto ELO: Afterparty, animaatio, 5 min

Severi Koivusalo, Aalto-yliopisto ELO: Häävalssi, komedia, 20 min

Ieva Norvele, Filmu skola, Latvia: Lelles, komedia, 30 min

Christian Kaufmann, Filmacademie Baden- Württemberg, Saksa: Nope!, animaatio, 5 min

Markus Aho, Aalto-yliopisto ELO: Mekko, fiktio, 3 min

Prosarja

Kirill Proskurin, Venäjä: He Pulls His Truck, fiktio, 24 min

Roman Sokolov, Venäjä: The Theory of Sunset, animaatio, 9 min

Maxim Kulikov, Venäjä: Quiet, dokkari, 10 min

Yakov Sivchenko, Venäjä: Night Talk with a Hangman, fiktio, 20 min

Abror Samugjanov, Venäjä: WORM, fiktio, 7 min

Anna Kritskaya, Venäjä: Dubak, dokkari, 7 min

Heli Pekkonen, Marianne Mäkelä: Soita äidille, dokkari, 18 min

—————

Måns Berthas, Ruotsi: Isle of Capri, fiktio, 5 min

Ole-Andre Ronneberg, Norja: Bathtub by the Sea, fiktio, 5 min