RAUMAN ELOKUVAAJAT

Raumalaiset harraste-elokuvaajat päättivät vuonna 1965 perustaa yhdistyksen. Sen nimeksi tuli Raumanmeren Kaitaelokuvaajat ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi arkkitehti Reino Joukamo. Vuonna 2005 yhdistys, jonka nimi matkan aikana on lyhentynyt Rauman Elokuvaajiksi, täytti 40 vuotta. Ohjelmissa on ollut koulutusta, vierailuja muihin kaitakuvausyhdistyksiin ja kilpailuihin.

Koska Rauman Elokuvaajat ry on elokuvan tekijäyhdistys, monta yhteistyöelokuvaa on saatu aikaan. Merkittävimmät tuotannot olivat Rauman 540-juhlavuoden elokuva, PM –katumaratonista kertova dokumentti, osallistuminen raumalaiselokuvien valmistamiseen TV2:lle, ensimmäisen kaapeliTV-ohjelman valmistaminen Raumalle ja dokumentti terveyskeskuksen toiminnasta.

Vuonna 1987 Raumalla lähetettiin ensimmäinen paikallinen TV-lähetys. Ohjelman valmisti Rauman Elokuvaajat. Ohjelma, jonka pituus oli 40 min. sisälsi mm. Hannu Heinon hauskat raumankieliset uutiset.

Vuodesta 1994 alkaen Rauman Elokuvaajat on järjestänyt Sinisen Meren elokuvajuhlien yhteydessä (Blue Sea Film Festival ) Baltic Herring- nimisen elokuvakilpailun, joka oli aluksi suunnattu vain harrastelijoille. Nykyään kilpailuun voivat osallistua kaikki Itämeren maiden elokuvaajat. Kilpailussa on oma sarjansa amatöörille, av-alan opiskelijoille ja ammattilaisille. Kaikki kilpailuun lähetettävät elokuvat kisaavat Golden Baltic Herring -pääpalkinnosta. Kilpailussa on kansainvälinen tuomaristo.