AJANKOHTAISTA

28. kansainvälinen Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu tulee jälleen!

By | Yleinen

Blue Sea Film Festival on avannut ilmoittautumisen Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailuun
ammattilaisille, amatööreille kuin opiskelijoillekin. Kilpailusarjoihin valitut elokuvat esitetään
Rauman 29. Sinisen meren elokuvajuhlilla 18.–21.8.2022 kansainväliselle jurylle ja
festivaaliyleisölle. Raati palkitsee parhaat elokuvat rahapalkinnolla. Koko kilpailun parhaalle
elokuvalle myönnetään rahapalkinnon lisäksi keraaminen veistos Golden Baltic Herring.
Takavuosien voittajat ovat nimenneet pystin ”Silakka-Oscariksi”. Myös yleisöllä on mahdollisuus
äänestää omaa suosikkia ja voittaa elokuva-aiheisia palkintoja.

Baltic Herring -kilpailutöiden on perinteisesti oltava merellisiä tai niissä on oltava veteen liittyvä
teema. Kilpailu on avoin Itämeren maiden ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Islannin
elokuvantekijöille. Kilpailutöiden maksimi pituus on 30 minuuttia. Osallistuminen tapahtuu Short
Film Depotin kautta ja kilpailuun valitut lyhytelokuvat julkistetaan 5.8.2022.

Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailun kansainvälinen raati 2022 julkistetaan myöhemmin.
Kilpailuraadin koordinaattorina alusta alkaen toiminut Tarmo Hotanen toivottaa sydämellisesti
islantilaiset mukaan Baltic Herring -perheeseen. Islantilaiset elokuvat ja televisiosarjat ovat
ilahduttaneet viime vuosina maailman laajuisesti. Hotanen tähdentää myös, että onhan Itämeren
alueen ulkopuolelta kilpailuun hyväksytty jo Norjakin, joten – tervetuloa Islanti!

”Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailu kertoo Blue Sea Film Festivalin luonteesta: elokuvataiteen koko
kirjo pääsee esille! Lyhytelokuvat jäävät usein huomaamatta, vaikka ne ovat monesti todellisia
elokuvahelmiä. Kilpailuelokuvat kertovat myös aina mitä elokuvataiteessa tapahtuu, uusia
tekniikoita, näkökulmia, aiheita ym. Baltic Herring -kilpailu on ollut monen elokuvantekijän
ponnahduslauta. Toivottavasti vuonna 2022 Blue Sea Film Festival saa esittää suuren määrän
lyhyitä elokuvahelmiä Itämeren maista!”
– Rauman elokuvakerho ry:n puheenjohtaja Merja Valkoja

Rakkautta & Anarkiaa-kiertue tulee Raumalle

By | Yleinen

 

Blue Sea Film Festival esittää uusia pohjoismaisia elokuvia osana Rakkautta & Anarkiaa-kiertue -ohjelmaa.

Elokuvat esitetään Iso-Hannussa syksyn ja alkuvuoden aikana joka kuukauden toinen torstai.

Ohjelmistossa kolme Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto-ehdokasta 2021.

Islantilainen Alma kysyy mitä ihminen on ilman muistiaan. Kylmällä logiikalla toimiva ihmisen varjo, elokuva vastaa. Nimihenkilö on tuomittu puolisonsa murhasta, jota hän ei kuitenkaan muista tehneensä. Lapsuuden trauma on vienyt Alman muistin ja puhekyvyn. Hänen mielensä on murtunut. Nyt hän elää psykiatrisessa vankisairaalassa – tai jos hän saisi päättää, hän ei enää eläisi. Tämä ei kuitenkaan ole Alman loppu. Yllättävä uutinen saa hänet taas janoamaan elämää. Ja kostoa.

Norjalainen Gunda-elokuvasta tuli sensaatio, joka on kahminut palkintoja ympäri maailmaa. Elokuva on mustavalkoinen, ilman dialogia ja kertoo maatilan eläimistä. Ohjaaja Viktor Kossakovsky on kertonut Gundan olevan elokuva, jonka on aina halunnut tehdä. Elokuva osoittaa meille, kuinka sokeutuneita ihmisiä olemme eläinten tunteille, tarpeille ja rakkaudelle. Elokuva antaa äänen heille, joiden ääntä emme normaalisti kuule.

Suomalainen Ensilumi kertoo suomalaisessa vastaanottokeskuksessa asuvasta perheestä.  Ohjaaja Hamy Ramezan kuvaa perhe-elämää intiimillä herkkyydellä, joka yhtä aikaa lämmittää ja ravistelee. Taianomaisesti kuvatun tarinan näyttelijät ovat kuin aitoja ihmisiä. Elokuva osoittaa vaivihkaa ne pienet erot, jotka tekevät turvapaikanhakijoiden tutulta tuntuvasta arjesta niin perin pohjin erilaisen.

Palkintoehdokkaiden lisäksi kiertue-ohjelmassa on kaksi uutta norjalaista elokuvaa.

Gritt on hienovarainen satiiri, antiteesi muotokuville suurista taiteilijaneroista. Elokuvan nimihenkilö lähti nuorempana kotimaastaan Norjasta tavoittelemaan tähteyttä maailmalle, mutta joutui palamaan maitojunalla kotiin. Nyt Gritt on performanssitaiteilija, joka suunnittelee koko Oslon valloittavaa kollektiiviteosta. Ohjaaja Itonje Soimer Guttormsen on itsekin työskennellyt performanssin parissa ja elokuvassa hän tavoittaa terävästi taidemaailman huvittavat ja toisaalta raadolliset puolet.

Hello World-elokuvassa seurataan norjalaisten nuorten elämää kolmen vuoden ajan. Dokumenttia kannattelee ilon ja optimismin pohjavire, sillä vaikeuksista huolimatta nuorten elämässä suurinta riemua ei tuo muiden hyväksyntä, vaan ennen kaikkea mahdollisuus olla tyytyväinen ja rakastaa myös itseään.

Elokuvat esitetään elokuvateatteri Iso-Hannussa, 2-salissa joka kuukauden toinen torstai:

Gritt – to 14.10.2021 klo 18.00

Alma – to 11.11.2021 klo 18.00

Gunda – to 9.12.2021 klo 18.00

Ensilumi – to 13.1.2022 klo 18.00

Hello World – to 10.2.2022 klo 18.00

Liput 8 e.

Rauman pandemiatilanteen vuoksi elokuvajuhlien ohjelmaa on karsittu

By | Yleinen

28. Blue Sea Film Festival – Rauma – 19.8. – 22.8.2021

Rauman pandemiatilanteen vuoksi elokuvajuhlien ohjelmaa on karsittu. Elokuvateatteri Iso-Hannussa on viikonlopun (19.-22.8.) aikana 13 näytöstä isossa salissa koronaturvallisesti. Paikkamäärää rajoitetaan koronasäännösten mukaisesti. Elokuviksi valikoitui monipuolisesti fiktioita ja dokumentteja meiltä ja muualta, varsinkin Pohjoismaista. Sisällöllisesti teemaksi nousee ihminen ja luonto. Tuija Halttusen Näin pilvet kuolevat saa Raumalla ennakkoensi-illan. Teeman huipentaa sunnuntain Selkämeri-keskusteluun Amarillon terassilla.

Voiko ilmastoa hallita? Voiko ihminen luoda sadetta? Näin kysytään Tuija Halttusen dokumentissa Näin pilvet kuolevat. Raumalla elokuva saa ennakkoensi-illan.

Anna Antsalon elokuva Meren tuomat puolestaan julistaa, että se mitä jätämme taaksemme, meri säilyttää ja sylkee viestinä menneistä ajoista.

Luonto on alkuperäiskansoille elinehto. Markku ja Johannes Lehmuskallion (raumalaislähtöisiä) elokuva Anerca – elämän hengitys kertoo miten alkuperäiskulttuurit taistelevat olemassaolostaan arktisen alueen kansojen hengityksestä.

Myös Suvi Westin dokumentti Eatnameamet – Hiljainen taistelumme kertoo alkuperäiskansan kohtalosta: se on dokumentaarinen kuvaus Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta.

Pohjoismaisista elokuvista Raumalla nähdään legendaarisen Roy Anderssonin ihmeellisyyksiä: Kohti ääretöntä on elämän ja olemassaolon kaleidoskooppi, lyhyitä välähdyksiä, joissa kohdataan ihmisiä tragikoomisissa tilanteissa.

Islantilainen Milk County on kapinaa ja kyläyhteisön voimaa, kun vahvatahtoinen Inga päättää julistaa sodan osuuskunnalle, joka hallitsee mafiamenetelmien yhteisöä.

Norjalainen koskettava draama Toivo kertoo sairauden kohtaamisesta.

Tanskalaisen Thomas Vinterbergin palkintoja kahminut elokuva Yhdet vielä kertoo neljästä ystävyksestä, jotka päättävät testata teoriaa, siitä että ihminen on parhaimmillaan ripaus alkoholia veressä.

Sound of Metal valikoitui bluukkareille oskarmenestyksen ansiosta. Se sai oskarin äänisuunnittelusta, jossa oli mukana kolme suomalaista: foley-artisti Heikki Kossi, äänittäjä Kari Vähäkuopus ja äänileikkaaja Pietu Korhonen.

Kotimaisista uunituore Ikuiseen rauhaan on Ville Suhosen dokumentti pasifisti Arndt Pekurisesta (1905-1941) ja hänen taistelustaan rauhan ja aseistakieltäytymisen puolesta. Mitä on olla toisinajattelija – ajankohtainen aihe tänäänkin.

Toiseuteen viittaa myös Hamy Ramezanin elokuva Ensilumi, se käsittelee pakolaisteemaa tavalla, jollaista harvoin näkee. Ei lohduttomia kohtaloita vaan iloitsemista rakkaudesta ja lähimmäisistä.

Rakkaus nousee keskiöön myös Anu Kuivalaisen elokuvassa Lauluja rakkaudesta. Elokuva ksyy, mitä rakkaudelle tapahtuu, kun ihminen vanhenee? Ritva oksasen esittämät laulut ja runot kietovat yhteen kuuden erilaisen rakkauden tarinan