Category

Historia

2018

”Suomen sympaattisin ja lämminhenkisin elokuvafestivaali puolustaa tärkeää paikkaansa suurempien
festivaalien rinnalla. Rauman elokuvafestivaali on tekijälle aina ammatillisesti voimaannuttava ja
sydäntä lämmittävä kokemus.”

Mari Rantasila: ”Yksi Suomen parhaista elokuvajuhlista!”, Aleksi Mäkelä: “Lisää tekee mieli!”

Elokuvatähdet onnittelevat ja kiittävät 25. juhlavuottaan viettävää Rauma Blue Sea Film Festivalia. Vuonna 1994 Rauman Elokuvakerho ry täytti 25 vuotta, minkä kunniaksi kerho päätti järjestää
ensimmäiset raumalaiset elokuvafestivaalit. Tuolloin ei järjestäjien mieleen juolahtanutkaan, että vuonna 2018 tapahtuma eläisi edelleen ja Sinisen Meren Elokuvajuhlat, Rauma Blue Sea Film Festival, järjestettäisiin jo 25. kerran. Valtakunnalliselle yleisölle suhteellisen tuntemattomat elokuvajuhlat ovat muodostuneet paitsi länsirannikkolaisen leffayleisön kesäiseksi kiintotähdeksi, myös kotimaisten elokuvatekijöiden lempipaikaksi, mitä tulee niin katsojien kuin kollegoidenkin kohtaamiseen.

Tänä vuonna järjestettiin myös Rauman superelokuun avaus Kulttuurikuppila Brummissa. Yhteistyössä Blue Sea Film Festivalin kanssa olivat Rauma Festivo ja Rauma Blues.
Brummissa esitettiin Juho Kuosmasen lyhytelokuvat Salaviinanpolttajat/Romu-Mattila ja kaunis nainen. Yksipihlajan Kino-orkesterin ja foley-artisti Heikki Kossin säestyksellä.

 

Kotimaiset pitkät fiktiot:

95 (Aleksi Mäkelä 2017)
Armomurhaaja (Teemu Nikki 2017)
The Guardian Angel – Suojelusenkeli (Arto Halonen 2018
Hevi reissu (Juuso Laitio, Jukka Vidgren 2018)
Ikitie (A.J. Annila 2017)
Joulumaa (Inari Niemi 2017)
Kyrsyä – Tuftland (Roope Olenius 2018)
Kääntöpiste (Simo Halinen 2018)
Maailman viimeinen kirjakauppa (Rax Rinnekangas 2017)
Suomen hauskin mies (Heikki Kujanpää 2018)
Viulisti (Paavo Westerberg 2018)
A Moment in the Reeds (Mikko Mäkelä 2018)
Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (Tiina Lymi 2018)
Supermarsu (Joona Tena 2018)
Puluboin ja Ponin leffa (Mari Rantasila 2018)

Dokumentit:

Tokasikajuttu (Jukka Kärkkäinen, J.P. Passi 2017)
Wheels of Freedom (Aleksi Puranen 2018)
Yrittäjä (Virpi Suutari 2018)
Tie Tampereelle 1918 (Tapio Kalliomäki 2018)
Toveri, missä olet nyt? (Kirsi Marie Liimatainen 2017)
Ikuinen liike – Rooted with Wings (Thomas Freundlich 2017)
He jäivät (Tommi Rautio 2017)

Lyhärit:

Tervanpoltosta Rock’y VI:een -näytös, Itsenäisen Suomen Lyhytelokuvia
Juhlanäytös, esittelijä Risto Jarva-seuran pj Ville Suhonen, ilmainen
Maan sisällä linnut (Marja Helander 2018)

Teemamaa  Ruotsi:

The Square (Ruben Östlund 2017)
Saamelaisveri (Amanda Kernell 2017)
Mansikkamaa (Wiktor Ericsson 2017)
Syyssonaatti (Ingman Bergman, 1978)
Minnet av Ingmar Bergman (Jörn Donner 2018)

Muut Skandit:

Mitä meistä puhutaan (Iram Haq, 2018, Norja)
Kauhea nainen ( Christian Tafdrup, 2018, Tanska)
Dreams by the Sea (Sakaris Stórá, 2017, Färsaaret)

Eurooppalainen  Ikkuna:

Loving Vincent (Dorota Kobiela, Hugh Welchman, 2017 Iso-Britannia/Puola)
Kosketuksissa ( Ildikó Enyedi, Unkari 2017)
Rakkautta vailla (Andrei Zvjagintsev, Venäjä 2017)
The Death of Stalin (Armando Iannucci, 2018, Iso-Britannia/ Ranska/ Belgia/ Kanada)
Arytmia (Boris Khlebnikov, Venäjä 2017)

Erityisryhmien elokuva-aarre-arkku:

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, MEKA TV, Me Itse ry. ja Satakunnan meikäläiset tuovat nyt erityisen panoksen 2018 Blue Sea Film Festivaaleille:
-Esteetön kulttuuri-Rauma – ensi-ilta
-Lasten ja nuorten tekemiä lyhytelokuvia
-Suomi 101- Suomi 100-elokuvia
-Osallisuuden ytimessä-erityisryhmien elokuvia

Raumalaisen elokuvaaja Jouko Nummela elokuvat:

1. maailmasota Raumalla
Rauman elämää itsenäisyyden aikana, osa 3.

Vieraat:

Sari Aaltonen, kuvaaja, Armomurhaaja, Joulumaa
Milka Ahlroth, näyttelijä, Joulumaa
AJ Annila, ohjaaja, Ikitie
Jonathan Breton, tanssija, Yhdysvallat, Raumars-taiteilija, BH-Juryn jäsen
Melina Faka, kuvataiteiija, Kreikka, Ramars-taiteilija, BH-juryn jäsen
Marja Helander, ohjaaja, Eatnanvulos lottit- Maan sisällä linnut
Arto Halonen, ohjaaja, The Guardian Angel- Suojelusenkeli
Ari Impola, ohjaaja, MEKA TV
Samuli Jaskio, Hevi reissu
Boodi Kabbani, näyttelijä, A Moment in the Reeds
Tapio Kalliomäki, ohjaaja, Tie Tampereelle 1918
Maikki Kantola, kulttuurin moninaisuuden läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus, BH-juryn jäsen
Heikki Kujanpää, ohjaaja, Suomen hauskin mies
Kaisa Kukkola, näyttelijä, Maailman viimeinen kirjakauppa
Jukka Kärkkäinen, ohjaaja, Tokasikajuttu
Juuso Laatio, ohjaaja Hevi reissu
Kimmo Laine, elokuvatutkimuksen yliopistonlehtori
Mikko Mäkelä, ohjaaja, A moment in the Reeds
Teemu Nikki, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja, tuottaja, Armomurhaaja
Roope Olenius, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, Kyrsyä -Tuftland
Matti Onnismaa, näyttelijä, Armomurhaaja, Supermarsu
Aleksi Puranen, ohjaaja, Wheels of Freedom
Sanni Purhonen, Kynnyskino
Janne Puustinen, näyttelijä, A Moment in the Reeds
Veikko Rantanen, Me itse ry:n vammaisaktivisti, kuvaaja
Mari Rantasila, ohjaaja, Puluboin ja Ponin leffa, näyttelijä, Joulumaa
Ville Suhonen, Risto Jarva-seuran puheenjohtaja
Martti Suosalo, näyttelijä, Joulumaa, Suomen hauskin mies
Virpi Suutari, ohjaaja, Yrittäjä
Soila Vilen, mielenterveysseura HYVIS
Veera W Vilo, näyttelijä, tuottaja, Kyrsyä-Tuftland

Esiintyjät:

Mika Korhonen
Pläkkploosarit
Jonathan Breton
Two of us
Metsäjoki & Von Nissinen
Svrina
Maiju Lehti
aAasome
Nina Rintala & Heikki Vastiala
Hauta 6 ääreläinen
110k esports

Keskustelutilaisuudet:

Tänä vuonna keskusteltiin Ruotsalaisen elokuvan kultakaudesta ja Erityisesti elokuvista, erityisesti omin elokuvin.

2017

Filmin paluuta, Norjalaista Nykyelokuvaa ja kotimaisia uutuuksia. Huippukattaus laatuelokuvia 24. elokuvajuhlilla!
Blue Sea Film Festival juhlii 100-vuotiasta Suomea näyttämällä Posellissa 35-millisiä suomalaisklassikkoja vuosien varrelta. Yleisöllä oli myös ainutlaatuinen tilaisuus nauttia lähiruokaa Matti Kassilan Komisario Palmun erehdys-elokuvaa katsellen.

Filmin paluu-elokuvat:

(Esitettiin 35-millisellä projektorilla Posellissa)
Mies vailla menneisyyttä (Aki Kaurismäki 2002)
Perkele! Kuvia Suomesta (Jörn Donner 1971)
Kahdeksan surmanluotia (Mikko Niskanen 1972)
Rakkauden ristiI (Teuvo Tulio 1946)
Valkoinen Peura (Erik Blomberg 1952)
Työmiehen päiväkirja (Risto Jarva 1967)-  alkukuvana KITKA 1963
Klaani – tarina sammakoiden suvusta (Mika Kaurismäki 1984)
Kuutamosanaatti  (Olli Soinio 1988)
Anna-Liisa (Teuvo Puro ja Jussi Snellman 1922) – Rauma Jazz Film Orchestra säestää  mykkäfilmin
Komisario Palmun erehdys (Matti Kassila 1960) – Syödään yhdessä-tapahtuman elokuva
Toivon tuolla puolen (Aki Kaurismäki 2017)

Kotimaiset fiktiot:

Jarmo Lampela: Alma de Sant Pere, alkukuvana Katariina Lillqvist: Radio Dolores
Juho Kuosmanen: Hymyilevä mies
Visa Koiso-Kanttila: Kaiken se kestää
Riku Jokela: Kanelia kainaloon -Tatu ja Patu
Maarit Lalli: Kuudes kerta
Hannaleena Hauru: Lauri Mäntyvaaran tuuheta ripset
Zaida Bergroth: Miami
Saara Cantell: Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen
Samuli Valkama: Saattokeikka
Mika Rättö: Samurai Rauni Reposaarelainen
Alli Haapasalo: Syysprinssi
Tuukka Temonen: Teit meistä kauniin
Dome Karukoski: Tom of Finland
Saara Cantell: Tulen morsian
Selma Vilhunen: Tyttö nimeltä Varpu
Thomas Laine: Viraali
Khadar Ahmed: Yövaras + Me ei vietetä joulua

Kotimaiset dokkarit:

Sakari Saksa: Danny
Selma Vilhunen: Hobbyhorse Revolution
Elina Hirvonen: Kiehumispiste
Jouni Hiltunen: Matka merelle
Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui: Pyhä
Niina Brandt: Salainen metsäni
Jouko Nummela: Suomi itsenäisyyden aikana
Hamy Ramezan: Tuntematon pakolainen
Rax Rinnekangas: Ympyrät ja kivet

Norjalaiset:

Bent Hamer: 1001 Grams
Hisham Zaman: Before Snowfall
Eskil Vogt: Blind
Roar Uthaug: The Wave
Pohjoismaiset elokuvat
Dani Kouyaté: Kun vielä elämme, Ruotsi
Pernilla August; Vakava leikki, Ruotsi

Eurooppalainen ikkuna:

Aitor Aspe: Baskavígin
Ken Loach: I Daniel Blake
Maren Ade: Isäni Toni Erdman (Saksa)
Cesc Gay: Paras ystäväni Truman (Espanja, Argentiina)
Christian Mungiu: Valmistujaiset (Romania)
Anne Fontaine: Viattomat (Ranska)

Esiintyjät:

Niilo Nelson & Sopimattomat
Pläkkploosarit
Mudwalker
Wanton
Duo Ansa
Danny Mcnab 5 TJ Saarinen
Anita Bang
Reverend´s Leibure
The Hurmio

Keskustelutilaisuudet:

Salainen metsäni, ihmisoikeudet ja erilaisuuden hyväksyminen elokuvan vaikuttavuuskampanja

Tapio Niemi esitelmöi: Lumikki ja muut ruokottomat  seksipedot

2016

Tunteiden temppeli on valmis. 23. elokuvajuhlat tuovat ohjelmistoon kotimaista fiktiota ja dokumentteja. Viirolaisia
elokuvia, pohjoismaisia fiktioita, eurooppalainen ikkuna-sarjan ja erikoisnäytöksiä. Tämän vuoden teemamaa on Viro.

Kotimaiset elokuvat:

2 yötä aamuun (2016), Mikko Kuparinen
Elegansssi (2016), Virpi Suutari
Hevisaurus (2015), Pekka Karjalainen
Häiriötekijä (2015), Aleksi Salmenperä
Jättiläinen (2016), Aleksi Salmenperä
Kätilö (2015), Antti J.Jokinen
Levyt ja valokuvat (2016), Pia Andell
Love Records – Anna mulle Lovee (2016), Aleksi Mäkelä
Mannerlaatta (2016), Mika Taanila
Nuotin vierestä (2015), Lauri Nurkse
Onnelin ja Annelin talvi (2015), Saara Cantell
Onnenonkija (2016), Ville Jankkeri
Runoilija muuttaa (1927), Erkki Karu, Rauma Jazz Film Orchestra säestää mykkäfilmin
Tappajan näköinen mies (2016), Lauri Nurkse
Tyttökuningas (2015), Mika Kaurismäki
Äkkilähtö (2016), Tiina Lymi

Dokumentit:

Atomin paluu (2015), Mika Taanila, Jussi Eerola
Isän tyttö (2016), Melisa Ûneri
Järven tarina (2015), Marko Röhr ja Kim Saarniluoto
Kuun metsän Kaisa (2016), Katja Gauriloff
Minä ja pikkusiskoni (2016, Suvi West
Nälkämaan Sampo (2016), Mika Koskinen
Tunteiden Temppeli (2015), Jouko Aaltonen
Valkoinen raivo (2015), Arto Halonen
Äidin toive (2015), Joonas Berghäll
Sota ja mielenrauha (2016), Ari Matikainen
Porot kuuluvat tuulelle (2015), Päivi Kapiainen-Heiskanen
53 Moons (2016), Aral Kakl ja Shevin Bezaz (Raumalla asuvien turvapaikkahakijoiden lyhytelokuva pakomatkasta Syyriasta)

Viro:

1944, (2015), Elmö Nûganen
Soppalinnan salaseura (2016), Margus Paju
In The Crosswinds (2014), Martti Helde
Familylies (2016), Valentin Kuik, Manfred Vainokivi
Roukli (2015), Veiko Ôunpuu
Mandariinit (2013), Viro – Georgia, Zara Urushadze

Pohjoismaat:

7 Samí Stories, 7 eri saamelaisohjaajan elokuvaa
Pieni siskoni (2015) Ruotsi, Sanna Lenken
Mies joka rakasti järjestystä (2016) Ruotsi, Hannes Holm
Land of Mine (2016) Tanska, Martin Zandvliet
Pässit (2015) Islanti, Grimur Hákonarson
Den Unge Zlatan – nuori Zlatan (2016), Ruotsi, Fredrik ja Magnus Gertten
Eurooppalainen ikkuna
Son of Saul (2016) Unkari, László Nemes
Mustang (2016) Turkki, Deniz Gamze Ergûven
Dheepan (2015) Ranska, Jacques Audiard
45 vuotta (2015) Iso-Brittania, Andrew Haigh

Erikoisnäytöksiä:

Runoilija muuttaa (1927) Erkki Karu, Rauma Jazz Film Orchestra säestämänä
Le Havre, Aki Kaurismäki, Ihmefilmi ja Pedapäivä

Meka TV / SEKK

Lasten ja nuorten kategoria
Myrsky-kategoria
Karvianjoki eläväksi kuvaksi
Erityisryhmien elokuva-aarrearkku
Valkoinen raivo (Arto Halonen)
Soppalinnan salaseura (Viro)

Vieraat:

Aleksi Mäkelä, ohjaaja
Anni-Kristiina Juuso, näyttelijä
Aral ja Rewal Kaki
Ari Matikainen, ohjaaja
Jarkko Niemi, näyttelijä
Jouko Aaltonen, ohjaaja
Juha Laaksonen, kuvaaja
Juha Muje, näyttelijä
Katja Gauriloff, ohjaaja
Kim Saarniluoma, ohjaaja, leikkaaja
Kärt Ulman
Lauri Nurkse, ohjaaja
Mika Taanila, ohjaaja
Mikko Kuparinen, ohjaaja, käsikirjoittaja
Mikko Nousiainen, näyttelijä
Minka Kuustonen, näyttelijä
Pia Andell, ohjaaja, BH – lyhytelokuvakilpailun tuomari
Päivi Kapiainen-Heiskanen, toimittaja, kuvaaja, ohjaaja
Tomi Alatalo, näyttelijä
Suvi West, ohjaaja
Ville Jankeri, ohjaaja

Esiintyjät:

Pläkkpoosarit
Syvänne
Mama Longhorn
Ragnar B. Hauta
Two of us
Runo Räpättäjä-runoilija Nina Rintala ja räppäri Toneboe
Wanton
Pihka ja Myrsky
Maiju Lehti

Keskustelutilaisuus:

Saamelaiset ja Saamelainen elokuva
Virolainen elokuva
Sota ja sodasta pakenevat

2015

Sinisen Meren Elokuvajuhla tarjoaa pitkän leffaviikonlopun elokuun 21.-23. päivinä ja öinä
Vanhan Rauman idyllissä. Ohjelmistossa uusia kotimaisia fiktioita, huippudokumentteja, Islantilaista nykydraamaa,
eurooppalaisia helmiä, uusia lyhytelokuvia Itämeren maista, elokuvakasvatusseminaari, Peter
von Bagh-in memoriam erikoisnäytöksiä ja paljon muuta! Tänä vuonna leffatarjottimelta nousee esiin islantilainen elokuva

Pitkät kotimaiset fiktiot:

Armi elää! Donner, Jörn, 2015
Aikuisten poika, Lehtola, Juha 2014
Big Game, Helander, Jalmari, 2015
Elämältä kaiken sain, Kaurismäki, Mika 2015
Henkesi edestä, Kotwica, Petri 2015
He ovat paenneet, Valkeapää, J-P, 2014
Miekkailija, Härö, Klaus, 2015
Mielensäpahoittaja, Karukoski, Dome 2014
Ruotsalainen hetki, Kaskinen Teemu et al. 2014
Kesäkaverit, Niemi, Inari 2014
Päin seinää, Pesonen, Antti Heikki 2014
Theon talo, Rinnekangas, Rax 2015
Vares – Sheriffi, Salonen, Hannu 2015
Ollaan vapaita, Sipola, Oskari, 2015
Vadelmavenepakolainen, Lindblom, Leif 2014
Viikossa aikuiseksi, Vuoksenmaa, Johanna, 2015
Toiset tytöt, Illi, Esa, 2015
Lovemilla, Nikki, Teemu, 2015
Me Rosvolat, Komulainen, Marjut, 2015
Muumit Rivieralla, Picard, Xavier, 2014
Lomasankarit, Vartia, Taavi, 2014
Tsamo, Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, 2015

Lyhyt elokuvat:

Kuuntele, Ramezan Hamy, 2014
Baby Box, Lillqcist Katariina 2014
Äiti, Kylmälä Otto 2014
Säälistäjät, Hauru Hannaleena 2014
Naisen nimi, Lymi Tiina 2015

Dokumentit:

Tuulensieppaajat, Escanderi, Amir, 2014
Love & engineering, Hristov Tonislav ja Kaarle AHO, 2014
Leaving Africa, Härmä Iiris , 2015
Brooklynin pojat, Kaur Khalsa, Inderjit, 2014
Sokurovin ääni, Kilpeläinen, Leena, 2014
Matka minuksi, Laamo, Mina, 2015
Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva, Peltokangas, Timo, 2014
Sydämestä asti, Rousu, Outi, 2014
Talvivaaran miehet, Heikkinen Markku, 2015
Hymyjen maa, Häkkinen Heikki, 2014
Marzia-ystäväni, Kirsi Mattila, 2015
Ompelijatar, Ville Suhonen, 2015
Estherin kehä, Salla Sorri, 2014

Islanti:

Syvyys, Baltasar Kormákur, 2013
Of horses and of men, Benedikt Erlingsson, 2013
Rokland, Marteinn Þórsson, 2011
Súðbyrðingur saga báts, Ásdís Thoroddsen / Klinkkarpaatti
– kirjailija Tapio Koivukari simultaanitulkkaa elokuvan rauman kielelle

Eurooppalainen  ikkuna:

Ranskalaiset naiset, Dana Audrey 2015 Ranska
Kaksi päivää ja yksi yö, Dardenne Jean-Pierre ja Luc 2014 , Ranska
Luokkajuhla, Odell Anna 2014, Ruotsi
Turisti, Östlund Ruben 2015, Ruotsi
Pride, Warchus Matthew 2015 , Iso-Britannia
Leviathan, Andrei Zvyagintsev 2015, Venäjä
Ida, Pawel Pawlikowski, 2015, Puola
Belle ja Sebastien, Nicolas Vanier 2013, Ranska

Erikoisnäytöksiä

– Peter von Bagh in memoriam –näytökset:
Legendaarinen muusikko, pianisti, mykkäfilmien säestäjä Matti Bye saapuu festareille Ruotsista ja säestää mykkäelokuvan Peterin muistolle!
Mykkäelokuva on ruotsalaisen Victor Sjörströmin vuonna 1916 ohjaama elokuva Terje Vigen (A Man There Was). Se perustuu norjalaisen kirjailijan Henrik Ibsenin samannimiseen romaaniin.
Peter von Baghin omaa tuotantoa

Pedapäivä: IhmeFilmi-demopaja
Elokuvakasvatusseminaarissa elokuvana Chaplinin Kultakuume

Satakunnan Elävänkuvan näytökset
MEKA-TV:n näytökset
Rauman koulujen animaatiotyöpajojen näytös (Riikkilä-seura/Tarmo Thorström)

Vieraat:

Armi Toivanen, näyttelijä
Esa Illi, ohjaaja
Inari Niemi, ohjaaja
Inderjit Kaur Khalsa, ohjaaja
Iris Härmä, ohjaaja
Juha Lehtola, ohjaaja
Kirsi Mattila, ohjaaja
Laura Naukkarinen
Mari Rantasila, näyttelijä
Marjut Komulainen, ohjaaja
Markku Heikkinen, ohjaaja
Matti Bye
Mina Laamo, ohjaaja
Oskari Sipola, ohjaaja
Teemu Nikki, ohjaaja
Ville Suhonen, ohjaaja

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Old & Romance
Dead girl diamonds
Väkipyörä
Taivas on alhaalla tänään – Runotanssiteos
Reino Nordin
Tapio Koivukari

Keskustelutilaisuudet:

Naiset kameran edessä ja takana

2014

Ota askel pimeään, istu alas, avaa silmäsi ja nauti elokuvasta. Elokuvajuhlat vietettiin tänä vuonna Iso-Hannun viereisessä ”kesäpihassa” 21. Blue Sea Film Festival ylpeänä tarjoaa monipuolisen ja laadukkaan ohjelmiston: yli 30 elokuvaa – draamaa ja dokumentteja – ja lyhytelokuvat päälle!

Kotimaiset elokuvat:

Betoniyö, Pirjo Honkasalo 2013
Ei kiitos, Samuli Valkama 2013
Fatima, Naima Mohamud 2013 – komediallinen lasten lyhytelokuva
Isänmaallinen mies, Arto Halonen 2013
Kalervo Palsa ja kuriton käsi, Pekka Lehto 2013
Kalevala – uusi aika, Jari Halonen 2013
Korso, Akseli Tuomivaara 2014
Leijonasydän, Dome Karukoski 2013
Luciferin viimeinen elämä, Rax Rinnekangas 2013
Muutoksii, Sami Laitinen 2014
Nuoren Wertherin jäljillä, Jarmo Lampela 2013
Onneli ja Anneli, Saara Cantell 2014
Oppipoika, Ulrika Bengts 2013
Paratiisin avaimet, Hamy Ramezan 2014, lyhyt fiktio
Risto Räppääja ja Liukas Lennart, Timo Koivusalo 2014
Salpa, Zagros Manuchar 2013
Silmäterä, Jan Forsström 2013
Tumman veden päällä, Peter Franzen 2013

Ulkomaiset elokuvat:

Isabelle: nuori & kaunis / Jeune & Jolie, Francois Ozon 2013 Ranska
Me ollaan parhaita / Vi ar bäst! Lukas Moodysson 2013 Ruotsi
Menneisyys / Le passé, Asghar Farhadi 2013 Ranska
Nymph()maniac, osa 1, Lars von Trier 2014 Tanska
Nymph()maniac, osa 2, Lars von Trier 2014 Tanska
Päivien kuohu / L’écume des jours, Michel Gondry 2013 Ranska
Sademetsän tarina/ Il était une forêt, Luc Jicquet 2013 Ranska
Suuri kauneus / La grande bellezza, Paolo Sorrentino 2014 Italia
Tuhat kertaa hyvää yötä / A thousand times good night , Erik Poppe 2013 Norja – Irlanti
Tunnottomat / Insensibles , Juan Carlos 2012 Espanja

Dokumenttielokuvat:

Eedenistä pohjoiseen, Virpi Suutari 2014
Laulu, Selma Vilhunen 2014
Muisteja, Peter von Bagh 2013
Näin unta elämästä, Jukka Kärkkäinen ja Sini Liimatainen, 2014
Presidentin tekijät, Tuukka Temonen 2014
Santra ja puhuvat puut, Miia Tervo 2013
Selänne, JP Siili, 2013
Tolonen, Lasse Keso, 2014

100 vuotta suomalaista animaatiota:

Animaatio klassikkosarja:
Balthasarin koira, Katariina Lillqvist
Elvis kääntyy haudassaan, Aiju Salminen
Eläköön markkinatalous, Christian Lindblad
Great Hunter, Taru Anttila
Kolme pukkia, Heikki Prepula
Kuinka karhu menetti häntänsä, Tero Jartti
Lauantai, Anna Virtanen
Laulu hirsipuusta, Katariina Lillqvist
Nenäliinoja myytävänä, Jan Andersson
Pullapoika, Heikki Prepula
Rieku ja Raiku pimustavat baarissa, Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen
Yövuoro, Samppa Kukkonen, Sara Wahl, Simo Koivula

Animaatio – uutuus-sarja:
Benigni, Elli Vuorinen, Pinja Partanen Jasmiini Ottelin
Edith, Taru Varpumaa
Eläimiä eläimille, Taru Pohjavirta ja Mark Ståhle
Hänen tilanne, Jenni Rahkonen
Magnetic  Personality, Toni Engström
Safari Heat, Antti Laakso ja Simo Ruotsalainen
Sivussa, Heta Jokinen
Suklaavartaankatu 8, Elli Vuorinen
The High Heel Hich, CHRZU
Tulikoura, Malakias
Viis varpaista, Kari Pieksä
Volvo 70, Päivi Hirsiaho

Rauma liikkeessä – Rauma in motion, Colette Krogol & Matthew Reeves / Orange Grove Dance
Kamerakierros Raumalla 50-luvulla osa 2, Jouko Nummela

SEKK ja MEKA TV elokuvatarjonta:
50 lyhyt- ja yhteisöelokuvan kattauksen siitä, mitä Satakunnassa on vuoden aikana tapahtunut mediakasvatuksen sekä ympäristökasvatuksen saralla.

Riitta Nelimarkan animaatioita:
Seitsemän veljestä (2008) ja bagatelleja (Bagatelles, op. 1–13, 1985–1986)

Vieraat:

Jan Forsström, ohjaaja
Lasse  Keso, ohjaaja
Sami Laitinen, ohjaaja
Pekka Lehto, ohjaaja
Sini Liimatainen, ohjaaja
Zagros Manuchar, ohjaaja
Naima Mohamund, ohjaaja
Mazdak Nassir, näyttelijä
Mikko Neuvonen, näyttelijä
Hany Ramezan, ohjaaja
Rax Rinnekangas, ohjaaja
Tuukka Temonen, ohjaaja
Jani Toivola, näyttelijä
Selma Vilhunen, ohjaaja
Jari Virman, näyttelijä

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Janne Laurila
Nieminen ja Litmanen
Face of Gold
Old & Romance-duo
nina Rintala
Aleksi Uusi-Kilponen
Kaveri Special

Keskustelutilaisuudet:

Toisin silmin-toisin kasvoin
Animaatiopaneeli

2013

Totta se on – tämä on jo 20. kerta. Blue Sea film Festival on tullut aikuiseen ikään. ON THE ROAD – 20 VUOTTA!

Kotimaiset elokuvat:

8-pallo, Aku Louhimies (Suomi, 2013)
21 tapaa pilata avioliitto, Johanna Vuoksenmaa (Suomi, 2013)
Äidin kullannuppu, Joonas Erkkilä (suomi, 2013)
Calamari union, Aki Kaurismäki (Suomi, 1985)
Häätanssi, Mohamed El Aboudi (Suomi, 2012)
Hilton! Täällä ollaan elämä, Virpi Suutari (Suomi, 2013)
Bluesia Pieksämäen asemalla, Aki Kaurismäki (Suomi, 2012)
Juoppohullun päiväkirja, Lauri Maijala (Suomi, 2012)
Kaikella rakkaudella, Matti Ijäs (Suomi, 2013)
Katsastus, Matti Ijäs (Suomi, 1988)
Kekkonen, hän tulee, Marja Pyykkö (Suomi, 2013)
Kerron sinulle kaiken, Simo Halinen (Suomi, 2013)
Kun isällä on hammassärky, Erkki Karu (Suomi, 1923)
Kuutamosonaatti, Olli Soinio (Suomi, 1988)
Laulu koti-ikävästä, Mika Ronkainen (Suomi, 2012)
Metsän tarina, Ville Suhonen, Kim Saarniluoto (Suomi, 2012)
Miesten välisiä keskusteluja, Jarmo Lampela (Suomi, 2012)
Niko 2 – Lentäjäveljekset, Kari Juusonen Jørgen Lerdam (Suomi, Saksa, Tanska, Irlanti, 2012)
Puhdistus, Antti Jokinen (Suomi, 2012)
Rakkauden rasvaprosentti, Mikko Kuparinen (Suomi, 2012)
Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa, Matti Ijäs (Suomi, 1990)
Robin, Inari Niemi Niko Nykänen (Suomi, 2012)
Rölli ja kultainen avain, Taavi Vartia (Suomi, 2013)
Saimaa-ilmiö, Mika Kaurismäki Aki Kaurismäki (Suomi, 1981)
Sinivalkoinen valhe, Arto Halonen (Suomi, 2012)
Soundbreaker, Kimmo Koskela (Suomi, 2012)
Tavarataivas, Petri Luukkainen (Suomi, 2012)
Tie pohjoiseen, Mika Kaurismäki (Suomi, 2012)
Tuulikaappimaa, Matti Ijäs (Suomi, 2003)
Viru – tarinoita hotellista / Viru – Story of a Hotel, Taru Mäkelä ja Johanna Onnismaa (Suomi, Viro, 2013)

Muut näytökset:

American Vagabond, Susanna Helke (2013)
Kamerakierros Raumalla

Ulkomaiset elokuvat:

Barbara, Christian Petzold (Saksa, 2012)
Isdraken, Jäälohikäärme, Martin Högdahl (Ruotsi, 2012)
Jagten, Jahti, Thomas Vinterberg (Tanska, 2012)
Jotain ilmassa, Olivier Assayas (Ranska, 2012)
Intouchables, Koskemattomat, Eric Toledano Olivier Nakache (Ranska, 2011)
De rouille et d’os, Luihin ja ytimiin, Jacques Audiard (Ranska, Belgia, 2012)
Night on Earth, Jim Jarmusch (Yhdysvallat, Japani, 1991)
Rakkaus, Michael Haneke (Itävalta, 2012)
Searching for Sugar man, Malik Bendjelloul (Iso-Britannia, Ruotsi, Etelä-Afrikka, 2012)
Syödä nukkua kuolla, Gabriela Pichler (Ruotsi, 2012)
The Artist, Michel Hazanavicius (Ranska, 2006)
Trainspotting, Danny Boyle (Iso-Britannia, 1996)

SEKK lasten ja nuorten lyhytelokuvat:

Siilit Rannalla – Mäntyluodon koulu, Pori
Kauhua Kapinetissa – 4H Yritystä metsästämässä hanke, Yläne
Keitto – Mäntyluodon koulu
Kadonnut tyttö – Länsi-Euran kyläyhdistys
Scream House – Mäntyluodon koulu
Kansalaispidätys auttaa aina – Huittisten Elokuvakipinäkurssi
Mursujen piknik rantakalliolla – Mäntyluodon koulu
Ullakon neito – Kaasmarkun 24H elokuvaleiri, Ulvila
Sateenkaaren aarre – Mäntyluodon koulu
Voi ei! Joko taas 24H leiri – Ahlaste tuupi, eni-ilta
Kolme pientä porsasta ja iso paha susi – Mäntyluodon koulu

SEKK tunnemyrsky-projektin lyhytelokuvia nuorilta:

Parempi kuin Antti Teivainen – dokumentti nuoresta miehestä, jolle hevoset merkitsevät paljon.
Selviytyjä – Dokumentti tytöstä, joka palaa nuortenkodin ikkunan ääreen.
Tunteen tuulet – Fiktio nuoresta, joka pääsee pois lastensuojelulaitoksesta. Hän tapaa ystävänsä, mutta kaikki on muuttunut.
Äidin lahja – FIktio, jossa veljekset lähtevät tapaamaan äitä syntymäpäivänä.
Kissa tuli taloon – Animaatio, älä ota kesäkissaa.
Riittämättömyys – Fiktio, jossa vanhemmat eivät huomaa tytön hätää.
Kateus – Mykkäfilmi. Osa sarjaa, joka käsittelee kuolemansyntejä.
Kelkkahullut – Fiktio, jossa pojat ajavat moottorikelkalla ilman lupaa. Bensiinin loputtua tulee ongelmia.
Mulla on maailman kaunein suojelusenkeli – Dokumentti, jossa tyttö palaa muistoihinsa.
Oon kuin kaikki muutkin – Rap video, jolla nuori kuvaa osallisuuttaan ja koulumuistojaan

SEKK erityisryhmien elokuva-aarrearkku:

Yyterin dyyneillä – Validia Pori elokuvaryhmä
Videonauhan korjausopas – Merikarvian MEKA TV
Henkilökohtainen avustajarobobotti ja sen selkokieliset ohjeet – Porin Me Itse
Meidän Toimari – Eurajoen Me Itse
Videonauhan digitointi – Huittisten elokuvapiiri
Kohti valtavirtaa – Me Itse Satakunta
Onneksi on Monituote – Monituotteen elokuvapaja, ensi-ilta
Master Chef Pori – Ojantien elokuvapaja, ensi-ilta

Vieraat:

Joonas Saartamo, näyttelijä
Krista Kosonen, näyttelijä
Laura Birn, näyttelijä
Juha Kukkonen, näyttelijä
Kai Latvalehto, näyttelijä
Susanna Helke, ohjaaja
Antti Jokinen, ohjaaja
Johanna Onnismaa
Johanna Vuoksenmaa, ohjaaja
Lauri Maijala, ohjaaja
Matti Ijäs, ohjaaja
Mohamed El Aboudi, ohjaaja
Petri Luukkainen, ohjaaja
Taavi Vartia, käsikirjoittaja, ohjaaja

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Väkipyörä
Jaakko Laitinen & Väärä raha
Ville-Veikka
Risto Ylihärsilä & Vilunki 3000
Rauma Jazz Film orchestra
Neljä Ässää
Tapio Koivukari
Bluesia Pieksamäen asemalla
Jesse

Keskustelutilaisuudet:

Tänä vuonna keskusteltiin elokuvaksvatuksesta

2012

XIX Blue Sea Film Festival tarjoaa jälleen kerran elokuvien ystäville hyvän viikonlopun
laatuelokuvien parissa. Ohjelmatarjottimelta löytyy yli 30 pitkää elokuvaa, erinomaisia dokumentteja
ja Baltic Herringlyhytelokuvakilpailussa 43 elokuvaa kuudesta eri Itämeren maasta

Elokuvat:

Varasto, Taru Mäkelä
Risto Räppääjä ja viileä Venla, Mari Rantasila
Hulluna Saraan, Samuli Valkama
Härmä, JP Siili
Iron Sky, Timo Vuorensola
Kohta 18, Maarit Lalli
Rat King, Petri Kotwica
Vuosaari, Aku Louhimies
Hiljaisuus, Sakari Kirjavainen
Matka Edeniin, Rax Rinnekangas
Veden peili, Rax Rinnekangas
Le Havre, Aki Kaurismäki
Pussikaljaelokuva, Ville Jankkeri
Syvälle salattu, Joona Tena
Iris, Ulrika Bengts
Kotirauha, Aleksi Mäkelä
Kulman pojat, Teppo Airaksinen
Tähtitaivas talon yllä, Saara Cantell
Miss Farkku-Suomi, Matti Kinnunen
Sanavieras, Anssi Mänttäri
Missä kuljimme kerran, Peter Lindholm
Pohjalaisia, Jalmari Lahdensuo 1925, mykkäsäestys, Rauma Jazz Film Orchestra

Dokumentti elokuvat:

Kovasikajuttu, Jukka Kärkkäinen
Säilyttyjä Unelmia, Katja Gauriloff
Rouva presidentti, Aleksi Bardy
Venäjän vapain mies, Ari Matikainen
Yksitoista ihmisen kuvaa, Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio

Pohjoismaiset elokuvat:

Alistuminen,Stefan Jarl, Ruotsi 2010
Apinatytöt, Liisa Aschan, Ruotsi 2011
7 X – Emil Jonsvik, Ruotsi 2010
Happy End, Björn Runge, Tanska 2011
SuperClásico, Ole Christian Madsen, Tanska 2011
Sairaan onnellinen, Anne Sewitsky Norja 2010

Muut elokuvat:

Maarit Lallin lyhytelokuvia: Kovat miehet, Keinu kanssain, Järvi ja Rippeitä
Zaida Bergrothin lyhytelokuva Heavy Metal (2006)
Tom Greenin (I-B) lyhytelokuva KID (2009)
Korsoteoria-lyhytelokuva, ohj Antti Heikki Pesonen
Elokuvakontaktin Naperokino, animaatioita lapsille
SEKK/MEKA-TV –tarjonta: ala- ja yläkoululaisten, lukiolaisten, Tunnemyrsky-nuorten ja erityisryhmien tekemiä elokuvia
Raumalaisten oppilaiden tekemiä leffoja: Pako ja Murmeli

Vieraat:

Kari-Pekka Toivonen, näyttelijä
Mari Rantasila, ohjaaja, näyttelijä
Samuli Valkama, ohjaaja
Jussi Nikkilä, näyttelijä
Maarit Lalli, ohjaaja
Arttu Lähteenmäki,
Anton Thompson, näyttelijä
Coon Al-Rifai
Karim Al-Rifai, näyttelijä
Petri Kotwica, ohjaaja
Mikko Kouki, näyttelijä
Niina Repo, kirjailija
Sakari Kirjavainen, ohjaaja
Timo Linnasalo, leikkaaja
Ville Jankkeri, ohjaaja
Mikko Rimminen, kirjailija
Eero Milanoff, näyttelijä
Jussi Nikkilä, näyttelijä
Ylermi Rajamaa, näyttelijä
Joona Tena, ohjaaja
Ulrika Bengts, ohjaaja
Annina Enckell, käsikirjoittaja
Aleksi Mäkelä, ohjaaja
Katariina Kaitue, näyttelijä
Teppo Airaksinen, ohjaaja
Jaakko Kájan, käsikirjoittaja
Joonas Saartamo, näyttelijä
Ari Matikainen, ohjaaja
Anastasia Lapsui
Markku Lehmuskallio, ohjaaja

Esiintyjät:

Väkipyörä
Pläkkploosarit
Janne Laurila
Eva & Manu
Korsoteoria
Hiihtoliitto
Nieminen ja Litmanen
Rauma Jazz Film Orchestra

2011

Laatu dokumentit värittävät tämän vuoden festivaaleja mm. Mika Kaurismäen elokuva Mama Africa on dokumentti Eteläafrikkalaisesta laulajalegendasta Miriam Makebasta. Dokumentti Matti Pellonpään elämästä ja Jouko Aaltosen dokumentti Taistelu Turusta.

Kotimaiset elokuvat:

Ajolähtö, Mikko Niskanen 1982
Eetu ja konna, Kari Häkkinen 2011
Elokuu, Oskari Sippola 2011
Elämän maantiellä, Kurt Jäger ja Ragnar Hartwall 1927
Harjunpää ja pahan pappi, Olli Saarela 2010
Hella W, Juha Wuolijoki 2011
Hyvä poika, Zaida Bergroth 2011
Napapiirin sankarit, Dome Karukoski 2010
Prinsessa, Arto Halonen 2010
Rare exports, Jalmari Helander 2010
Taulukauppiaat, Juho Kuosmanen 2010
Täällä pohjantähden alla 2, Timo Koivusalo 2010
Vares – pahan suudelma, Enders Engström 2011
Veijarit, Lauri Nurkse 2010
Veljekset, Mika Kaurismäki 2011

Dokumentit:

Anjan tie, Virpi Adamsson 2011
Barzakh, Mantas Kvedaravicius, 2011
Boheemi elää-Matti Pellonpää, Janne Kuusi 2010
Ghosts, Jan Ijäs 2008
Leikkipuisto, Susanna Helke 2010
Mama Africa, Mika Kaurismäki 2010
Muuttuva Selkämeri, Jouni Hiltunen 2011
Sinkkuelämän säännöt, Tonislav Hristov 2011
Tuntematon elämä, Elina Kivihalme 2010
Vesku, Mika Kaurismäki
Taistelu Turusta, Jouko Aaltonen 2011
Pikku Joukon katu, Jouko Nummela 2011

Itämeren ja Pohjoismaiden elokuvat:

Frygtelig lykkelig/Terribly happy, Henrik Ruben Genz, Tanska 2008
Hyvä sydän, Dagur Kári, Islanti 2009
Jouluksi kotiin, Bent Hamer, Norja, Ruotsi, Suomi 2010
Klovni _Kyllä nolottaa, Mikkel Norgaard, Tanska 2010
Kosto, Susanne Bier, Tanska Ruotsi 2010
Melancholia, Lars Von Trier, Tanska 2011
Ruotsalainen avioliitto, Jörgen Bergmark, Ruotsi, Suomi, Saksa, Italia 2009
Sovinto, Pernilla August, Ruotsi, Suomi 2011

Muut elokuvat:

Jalil, Mazdak Nassir Suomi 2009
Rare Exports Inc. (2003) & Rare Exports Inc. – Safety Instructions 2005, Jalmari Helander
Sälly Häplänperän tarina, Lauri-Matti Parppei 2011

Elokuvakontaktin paketti lapsille:

Pörri Orava 4 ja 5
Cagliostron linna

Vieraat:

Antti Reini, näyttelijä
Anu Sinisalo, näyttelijä
Zaida Bergroth, ohjaaja
Tiina Weckström, näyttelijä
Anne Lakanen, leikkaaja
Kari Ketonen, näyttelijä
Eppu Pastinen, näyttelijä
Tahvo Hirvonen, kuvaaja
Olli Saarela, ohjaaja
Jenni Banerjee, näyttelijä
Jouko Aaltonen, ohjaaja
Heikki Paavilainen, näyttelijä
Pale Saarinen
Elina Knihtilä, näyttelijä
Mazdak Nassir, ohjaaja
Jan Ijäs, ohjaaja
Pertti Sveholm, näyttelijä
Olli Vesala, näyttelijä
Jouko Nummela
Iveta Lauren, Raumars taiteilijavieras
Tapio Koivukari, kirjailija
Sakari Kirjavainen, kirjailija

Esiintyjät:

Cleaning  Women
Eleanoora Rosenholm
Rauma Jazz Film Orchestra

Keskustelutilaisuus:

Toriparlamentti: Toriparlamentti kokoontui keskustelemaan elokuvien pohjalta mm. siirtolaisuutta, maahanmuuttoa, maaltapakoa

2010

Rauman taidemuseo on vuodesta 1999 antanut kauniin puutarhansa piharakennuksineen elokuvajuhlien päänäyttämöksi.
Taidemuseon piha festivaalikeskuksena antaa upeat puitteet tapahtumalle ja mahdollistaa erilaisten elokuvien esittämisen.
Pihan rakennukset antavat näyttämön monenlaiselle liikkuvalle kuvalle ja erilaisille poikkitaiteellisille näyttelyille festivaalin aikana.
Festivaalikeskus idyllisessä miljöössä on mahdollistanut myös juhlien kehutun intiimin ilmapiirin.

Kotimaiset elokuvat:

Sisko tahtoisin jäädä (Iso-Hannu), Marja Pyykkö, 2010
Havukka-ahon ajattelija, Kari Väänänen, 2010
Kohtaamisia, Saara Cantell, 2010
Miesten vuoro, Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen, 2010
Reinderspotting -Pako joulumaasta, ohj. Joonas Neuvonen, käsikirj.Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya , 2010
Risto Rappaaja ja polkupyoravaras, Neil Harvick, 2010
Skavabölen pojat, Zaida Bergroth, 2009
Vasha, Hannu Salonen, 2009
Tuomari Nurmio – Stadilaista tangoa etsimassä Tahvo Hirvonen, 2010
Kuulustelu, Jörn Donner, 2009
Väärät juuret, Saara Saarela, 2009
Täällä pohjantähden alla, Timo Koivusalo, 2009
Paha perhe, Aleksi Salmenperä, 2010
Pihalla, Toni Laine, 2009
Sukunsa viimeinen, Lapsui, Lehmuskallio, 2010
Freetime machos, Mika Ronkainen, 2010
Magneettimies, Arto Halonen, 2009
Thomas, Miika Soini, 2008
Vähän kunnioitusta, Pekka Karjalainen, 2010
Kukkulan kuningas, Alli Haapasalo, 2009
Mitä meistä tuli, Miika Ullakko, 2009
Viimeinen kapinallinen, Niko Kostet, 2010
Skidisti, kotimainen lasten lyhytelokuvasarja
Kinokompo – uutta kotimaista lyhytelokuvaa
Teuvo Puro – Meren kasvojen edessa (1926, Säestää Rauma Jazz Film Orchestra

Pohjoismaisia elokuvia:

De usynlige / Näkymättömät, Erik Poppe (Norja 2008), ensi-ilta
Max Manus, Joachim Ronning / Espen Sandberg (Norja 2009) ensi-ilta
SOS Mustakari, Arne Lindtner Naess (Norja, 2009)
Rahalla saa, Daniel Espinosa (Ruotsi, 2010)
Faija, Fares (Ruotsi, 2010)
Flickan, Frerik Edfelt (Ruotsi, 2009)
Kattona tähtitaivas, Lisa Siwe (Ruotsi, 2009)
Linan yökirja, Hella Joof (Ruotsi, 2007)
Haakuvia , Ulf Malmros (Ruotsi, 2009)
Valhalla Rising, Nicolas Winding Refn (Tanska, 2009)
Antichrist, Lars von Trier (Tanska, 2009)

Muut elokuvat:

Hassu, hurjat hirviöt, Spike Jonze, USA
Prinsessa Monoke, Hayao Miyazaki (Japani 1997, Suomen ensi-ilta 2010)
Ralph, Alex Winkler, 2008, lyhytelokuva
Satakuntalaista elokuvaa by SEKK ja Ari Impola
Sakki-lyhytelokuva

Elokuvajuhlilla nähtiin myös Tähtien kertomaa -elokuvamusiikin konsertti, joka esitteleli suomalaista
elokuvamusiikkia 1940-2000-luvuilta. Esiintyjinä konsertissa oli raumalaisia muusikko/laulajia ja heitä säestää 15-henkinen orkesteri. Tanssijoina nähtiin Rauman tanssikoulun pitkäaikaisia oppilaita sekä kaksi rohkeaa eläkeläistä.

Vieraat:

Neil Harvick, ohjaaja
Saara Saarela, ohjaaja
Timo Koivusalo, ohjaaja
Tahvo Hirvonen, ohjaaja
Mari Rantasila, ohjaaja
Milka Ahlroth, näyttelijä
Pertti Sveholm, näyttelijä
Ulla Tapaninen, näyttelijä
Kai Lehtinen, näyttelijä
Miika Ullakko, käsikirjoittaja, ohjaaja
Ilkka Koivula, näyttelijä
Veera Kiiskinen, näyttelijä
Jere Laukkanen
Markku Lehmuskallio
Anastasia Lapsui

Esiintyjät:

Valentines
Härkäpari
Sirkusorkesteri
Rauma Jazz Film Orchestra
Markus Aho ja Vihaiset Hipit
J.O.S
MU 4
Jos rakastat – sing along!

Keskustelutilaisuus:

Toriparlamentissa keskusteltiin teemalla ”Paha perhe”

2009

Rauman elokuvajuhlat tunnetaan keskustelevana festivaalina, yleisö ja tekijät kohtaavat ja dialogi on valmis!
Torin pystkaffelta voi löytää elokuvatähtiä ja toriparlamentti pureutuu elokuvan käsikirjoittamisen problematiikkaan.

Kotimaiset elokuvat:

Kolme viisasta miestä (Mika Kaurismäki) 2008
Maata meren alla (Lenka Hellstedt) 2009
Muukalainen (Jukka-Pekka Valkeapää) 2009
Putoavia enkeleitä (Heikki Kujanpää) 2008
Sauna (AJ Annila) 2008
Rööperiin (Aleksi Mäkelä)
Kielletty hedelmä (Dome Karukoski) 2009
Postia pappi Jakobille (Klaus Härö) 2009
Toinen jalka haudasta (Johanna Vuoksenmaa) 2009
Keinu kanssain(Maarit Lalli) 2008, ensi-ilta
Matka (Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui)
Niko – lentäjän poika (Kari Juusonen, Michael Hegner)
Myrsky (Kaisa Rastimo)
Mustalaishurmaaja (1929 Valentin Vaala) mykkäelokuvan säestää Rauma Jazz Film Orchestra
Keksijäkylän Lotan seikkailut (Heiki Ernits, Jarno Pôldma) animaatio, 13 osaa á5 min, 2000, Viro
Viidakkojytä (Brent Davwea) animaatio, 13 osaa
Kinokompo vol.2. , lyhytelokuvasarja, 10 elokuvaa, Suomi, kooste 2009

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA–TV:

Elokuvakipinöinä ala-ja yläkoululaisille, Erityisryhmien elokuva-aarrearkku, Selkämeri-elokuvia lasten, nuorten ja aikuisten näkökulmista sekä Selkämeren rannoilta muistitedon rajamailta. Myös ohjelmistossa Elävän kuvan vuodenkierto Karhuseudulla. Lisäksi torstaina 20.8. vinkkipaketti ja koulutustilaisuus yläasteen ja lukion oppilaille ja opettajille teemana Ympäristömme ja elävä kuva.

Itämeren maiden elokuvat:

O´Horten (Bent Hamer) Norja 2007
Kautokeinon kapina (Nils Gaup Tanska, Norja, Ruotsi) 2008
Ikuistetut hetket (Jan Troell) Ruotsi 2008
Ystävät hämärän jälkeen (Tomas Alfredson) Ruotsi 2008
Patrik 1,5 (Ella Lemhage) Ruotsi 2008
Mammutti (Lukas Moodyssonin) Ruotsi/ /Tanska / Saksa 2009
Miehet jotka vihaavat naisia (Niels Arden Oplev) Ruotsi/Tanska 2009
Pingiskingi (Jens Jonsson)Ruotsi 2008

Muut elokuvat:

Slummien miljönääri (Danny Boyle) Iso-Britannia 2008
Maradona by Kusturica (Emil Kusturica) dokumentti, Espanja, Ranska 2008
Ben X – kiusatun kohtalo(Nic Balthazar) Belgia / Hollanti 2008
Persepolis (Vincent Paronnaud) Ranska 2007
Waltz with Bashir (Ari Folman) Israel 2008
Laputa – linna taivaalla (Hayao Miyazaki) Japani 1986

Keskustelut:

Toriparlamenttissa keskusteltiin elokuvan käsikirjoittamisesta.

Vieraat:

Maarit Lalli , ohjaaja, käsikirjoittaja
Heikki Kujanpää, ohjaaja, näyttelijä
Elina Knihtilä, näyttelijä
Jarmo Lampela, ohjaaja
Kaarina Hazard, näyttelijä
Elena Leeve, näyttelijä
Juha Veijonen, näyttelijä
Sandra Sitroni, kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija New Yorkista, Raumars-taitelijavierasohjelman taiteilija
Baltic Herring-juryn jäsen
Tero Jartti
Sakari Kirjavainen

Esiintyjät:

Katuteatteri Setteri
Freedon Winds
Häplänperän Valittajat
Tapio Koivukari
Jukka-Pekka Palviainen
Sakari Kirjavainen
Mie Kaviar säätiö: Kura
Matti Mustosen Ihmeellinen Orkesteri
Ossi Alisaari
Cats on Fire
Uuden Ajan Avaruuskonto
Härkäpari
Rust Garage
Rockfutis bileet jäähallilla, Blue Sea Film Festival Stage: Euforia, Sydän sydän, Kemmuru