AJANKOHTAISTA

Lapin lumo -keskustelu lauantaina 24.8. klo 15.30 festivaalikeskuksessa

By | Yleinen

Lapin lumo -keskustelu lauantaina 24.8. klo 15.30 festivaalikeskuksessa

Lapin yliopiston Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman dokumenttielokuvan näytökseen olen valinnut opiskelijoiden tekemiä lyhytelokuvia 2011-2019 vuosien väliltä. Tämä yhdeksän elokuvan kattaus tuo vahvasti esille opiskelijoiden intohimoa tehdä dokumentaarista elokuvaa omista lähtökohdistaan sekä ilmaisullisesti että teemallisesti. Minulle ne ovat tekijöidensä näköisiä elokuvia ja siksi myös onnistuvat varmasti puhuttelemaan muitakin.

Dokumenttielokuvan ainutlaatuisuuden kokemus herää usein eloon juuri sinä hetkenä, kun katsojina koemme, että tekijän vahva halu kertoa tositarinoita maailmasta yhdistyy löydettyyn ohjaukselliseen näkökulmaan ja aihetta oivaltavasti esiintuoviin elokuvallisiin ilmaisukeinoihin. Tunne ja tietämys kohtaavat, jolloin tunneside elokuvan ja katsojan välillä on vahvaa ja välitöntä. Dokumenttielokuvan lyhyt muoto antaa vapaudellaan oivan mahdollisuuden nuorille tekijöille jättää vahvan tunnekosketuksen katsojille. Tämä potentiaali on mahdollista, koska oman elämän kautta he ovat jo monissa asioissa asiantuntijoita. 

Usein dokumenttielokuvien aiheet tulevat hyvinkin läheltä omaa elämänhistoriaa, jos niin vain antaa tulla. Vahva omakohtaisuus on läsnä Jenny Timosen Lainassa elokuvassa, jossa tekijä itse käy läpi sijaisvanhemmuutta oman henkilöhistorian kautta. Animaation kuvien ja Jennyn kertomien lapsuuden huostaanoton kokemuksista mennään Anneli ja Hempan sijaisvanhemmuuden kokemuksiin Jennyn kanssa. Anneli muistelee Jennyn kysymystä: ”Saanko minä sanoa sinua äitiksi?” Toinen muisto toisesta elokuvasta: ”Kengät omassa huoneessa ikkunan vieressä”. Näin purkaa omaa lapsuuttaan Emma Seppänen Koti kulmassa -elokuvassaan. Emman tie vie rakkaan mutta väkivaltaisen isän kodista Rovaniemen Reippaan nyrkkeilykehään, jossa Emma voi kasvaa aikuiseksi nuoreksi naiseksi ja mennä omaan kotiin pelkäämättä ketään.

Hyvin vahvaa aikuisuuden rohkeutta ja kypsyyttä näyttää Juha Karttimo elokuvalla Kaamos. Juha nostaa esille elokuvallaan omakohtaisen seitsemän vuoden kokemuksen masennuksesta. Juhan todistajamainen ääni, musiikki ja kuvat nostavat tämän hypnoottiseksi elokuvaksi jossa masennuksen syvistä vesistä tullaan kohti aamua, jossa on valoa ja toivoa. Toisenlaisia sävyjä nuoren aikuisen naisen elämästä tuo esille Aura Kontion elokuva Jutut ja säädöt, joka syväluotaa parinmuodostamisen monimutkaisuutta nykymaailman Tinder- ja someajan näennäisessä helppoudessa. Tekijän oma elämä välillä tarjoaa yllättäviäkin mahdollisuuksia nostaa tutusta aiheesta tärkeitä kysymyksiä esille. Timo Metsäjoki dokumentillaan Jouluntuoja sukeltaa joulupukin asun sisälle ”jouluduunissaan” ja samalla tuo esille vaikeutta määritellä joulun todellista sanomaa koomisilla vivahteillaan. Toisaalta dokumenttielokuva voi olla myös lyhyt  oman elämäntavan statement. Tätä on Paavo Jokisen 3Flip: ”Kun seison rullalaudalla, olen vapaa.” Kuva ja musiikki on myös vapaa kertomaan tätä elämäntapaa.

Rohkeaan kuvalliseen ilmaisuun luottaa myös Arttu Nieminen elokuvassaan Sapmi – The way of being. Saamenmaalla on monet kasvot ja omat hetkensä jotka määrittelevät pitkää jatkumoa pohjoisen elämäntavassa. Anri Gorski elokuvassaan Katse seuraa luontokuvaaja Arto Komulaista työtä luonnossa eri vuodenaikoina. Elokuva hengittää ilmaisultaan kevyesti kuvien ja äänen kautta. Juuso Voutilaisen elokuvassa The Chronology of Decay urbaani löytöretkeily saa kiintoisan ilmaisun valokuvan ja liikkuvan kuvan yhdistelmässä. Kuvan ja musiikin kautta päästään kurkistamaan ajan ja paikan kerrostumiin. Ota kuva ja jätä jälkeesi vain jalanjälki.

Timo Haanpää

Lapin yliopisto, Audiovisuaalinen mediakulttuuri

Lapin yliopiston dokumenttisarja esillä: lauantaina 24.8. kello 12.15 Iso-Hannu sali 2.

  1. Jenny Timonen: Lainassa (13min) 2013
  2. Seppänen Emma: Koti kulmassa (8 min) 2011
  3. Paavo Jokinen & Ahti Nykänen: 3flip (3.15 min) 2018
  4. Aura Kontio: Jutut ja säädöt (18 min) 2018
  5. Juha Karttimo: Kaamos (7.30min) 2019
  6. Arttu Nieminen: Sapmi -The way of being (12 min) 2017
  7. Juuso Voutilainen: The Chronology of Decay (14.20) 2015
  8. Anri Korski: Katse (5.30 min) 2016
  9. Timo Metsäjoki & Jyri Huhtala: Jouluntuoja (13min) 2019

Ensi-illassa Rauman seudulla kuvattu Timo Metsäjoen ja Jyri Huhtalan Jouluntuoja.

Keskustelu puolalaisesta elokuvasta lauantaina 24.8. klo 12.00 festivaalikeskuksessa

By | Yleinen

Keskustelu puolalaisesta elokuvasta lauantaina 24.8. klo 12.00 festivaalikeskuksessa. Jarno Hänninen johdattelee teemaa. Mukana myös Raumalla asuva Puolasta kotoisin oleva historoitsija Tomasz Kieruzel

 

KORKEATASOINEN PUOLALAINEN NYKYELOKUVA

Puolalainen nykyelokuva voi hyvin. Uudet elokuvat keräävät palkintoja ulkomaisilla festivaaleilla ja katsojia kotimaassa. Tämä ei ole sattuman tulosta vaan taustalla on järjestelmällinen ja pitkäjänteinen suunnitelma puolalaisen elokuvan tason nostamiseksi.

PUOLALAINEN KOULUKUNTA

Ensimmäistä kertaa puolalainen elokuva nousi laajemmalti maailmanmaineeseen 1950-luvun loppupuolella. Stalinismin ajan päättyminen loi hetkeksi vapaammat olot. Tätä hyödynsivät muun muassa ohjaajat Andrzej Wajda, Andrzej Munk, Jerzy Kawalerowicz ja Wojciech Jerzy Has. He tekivät sarjan toista maailmansotaa ja nykyhetkeä ruotivia elokuvia, jotka puhuttelevat katsojia vielä tänäänkin.

Tämän niin sanotun puolalaisen koulukunnan painotukset eivät kuitenkaan olleet Puolan kansantasavallan silloisen johdon mieleen. 1960-luvun alussa elokuvapolitiikkaa linjattiin uudelleen ja puolalaisen koulukunnan mukaisten elokuvien tekeminen kävi mahdottomaksi.

MORAALISEN VASTUUN ELOKUVA

Seuraavan kerran puolalainen elokuva saavutti laajempaa huomiota 1970-luvun lopulla. Silloin niin sanottu moraalisen vastuun elokuva pohti etenkin yksilön moraalisten valintojen tärkeyttä reaalisosialistisessa yhteiskunnassa. Keskeisiä ohjaajanimiä olivat muun muassa Krzysztof Zanussi, Krzysztof Kieślowski, Agnieszka Holland ja Andrzej Wajda.

Moraalisen vastuun elokuvien kukoistus osuu yhteen Solidaarisuusliikkeen nousun kanssa. 13.12.1981 julistettu sotatila, joka kesti aina 22.7.1983 asti laittoi lopun kaikelle tälle toiveikkuudelle. Solidaarisuusliike kuitenkin nousi uudestaan vuosikymmenen lopulla. Kesäkuussa 1989 järjestettiin vapaat vaalit ja yhden puolueen hallitsema Puolan kansantasavalta tuli tiensä päähän.

MUUTOKSEN AJAN ELOKUVA

Krzysztof Kieślowskin nousu maailmanmaineeseen osuu juuri tähän hetkeen, mutta laajemmalti ottaen puolalaisella elokuvalla ei kovin häävisti mennyt. Sen suunta kulki noin 15 vuoden aikana amerikkalaisia jännityselokuvia matkivista elokuvista rikoskomedian ja kirjallisuuteen perustuvien spektaakkeleiden kautta romanttiseen komediaan.

Muutoksen ajan katsotaan päättyvän vuoden 2004 kevääseen kun Puolasta tuli EU:n jäsen. Kesällä 2005 astui voimaan pitkään valmisteltu elokuvaa koskeva laki. Puolalaisten elokuvien uudeksi päärahoittajaksi tuli Puolan elokuvataiteen instituutti, eli PISF.

ELOKUVA PISF:IN MUKAAN

Varsin pian tukiohjelma vakiinnutti muotonsa ja pitkäjännitteinen työ puolalaisen elokuvan kehittämiseksi pääsi vauhtiin. Tähän kannattaa syventyä hieman tarkemmin, sillä siinä piilee avain puolalaisen nykyelokuvan laajemmalle ymmärtämiselle.

Vuoden 2019 tukiohjelman prioriteetit ovat: tekijälähtöiset elokuvat, historiallista tematiikkaa sisältävät elokuvat, suuren yleisön elokuvat ja kansainväliset yhteistuotannot, joissa on puolalainen ohjaaja. Tämän lisäksi budjetista on varattu tietty osuus pelkästään esikoisohjauksille.

Jos tarkastelemme festivaalilla esitettäviä puolalaisia elokuvia huomaamme kuinka ohjelma toimii. Paweł Pawlikowskin Cold War, Agnieszka Hollandin Jäljet, Joanna Kos-Krauzen ja Krzysztof Krauzen Birds Are Singing in Kigali ja Piotr Domalewskin esikoisohjaus Silent Night ovat kaikki ehdottomasti tekijälähtöistä elokuvaa, joista välittyy vahvasti ohjaajan oma näkemys.

Historiallista tematiikkaa sisältävä elokuva on PISF:in määritelmän mukaan sellainen, jossa historiallisella taustalla on merkittävä vaikutus dramaturgian, henkilöiden ja tapahtumien kehittymiselle ja joka syntyy yhteistyössä historioitsijan kanssa. Stalinismin aikaan sijoittuva Cold War ja Ruandan sisällisodan ajoista kertova Birds Are Singin in Kigali näyttävät kuinka luovasti tätä prioriteettia voi soveltaa.

Vuonna 2015 Puolan parlamenttivaalit voitti Laki ja oikeus -puolue. Heidän kansallis-konservatiivinen politiikansa on noussut otsikoihin myös Suomessa. Oman lisämakunsa puolalaisten nykyelokuvien katsomiselle saa kun etsii mikä elokuva on Laki ja oikeus -puolueen politiikan puolesta ja mikä taas sisältää piikkejä sitä kohtaan.

Antoisia hetkiä puolalaisten nykyelokuvien parissa!

Kirjoittaja: Jarno Hänninen

Jarno Hänninen (s.1978) on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi ja suorittanut Puolan valtiollisessa elokuvakoulussa Łódźissa tuottajalinjan. Hänninen opettaa puolalaisen elokuvan historiaa Helsingin yliopistossa ja on toiminut vuodesta 2019 alkaen Suomi-Puola Yhdistysten Liiton elokuvasihteerinä.