Yleinen

Suomen sympaattisin ja lämminhenkisin elokuvafestivaali 03.08.2018

By 7.4.2019 kesäkuu 3rd, 2019 No Comments

Tommi Korpela: ”Suomen sympaattisin ja lämminhenkisin elokuvafestivaali!”

Elokuvatähdet onnittelevat ja kiittävät 25. juhlavuottaan viettävää Rauma Blue Sea Film Festivalia. Vuonna 1994 Rauman Elokuvakerho ry täytti 25 vuotta, minkä kunniaksi kerho päätti järjestää ensimmäiset raumalaiset elokuvafestivaalit. Tuolloin ei järjestäjien mieleen juolahtanutkaan, että vuonna 2018 tapahtuma eläisi edelleen ja Sinisen Meren Elokuvajuhlat, Rauma Blue Sea Film Festival, järjestettäisiin jo 25. kerran. Valtakunnalliselle yleisölle suhteellisen tuntemattomat elokuvajuhlat ovat muodostuneet paitsi länsirannikkolaisen leffayleisön kesäiseksi kiintotähdeksi, myös kotimaisten elokuvatekijöiden lempipaikaksi, mitä tulee niin katsojien kuin kollegoidenkin kohtaamiseen.

Mari Rantasila: ”Yksi Suomen parhaista elokuvajuhlista!”

Mari Rantasila: ”Yksi Suomen parhaista elokuvajuhlista!” Festivaaleille oman muistinsa mukaan tänä vuonna jo ainakin viidettä kertaa saapuva Mari Rantasila kertoo pitäneensä Blue Sea Film Festivalia aina yhtenä Suomen parhaista elokuvajuhlista kolmesta eri syystä.

– Ensinnäkään lyhytelokuvakilpailusta ja muutamista pienistä palkinnoista huolimatta kilpaileminen ei määrittele festarin tunnelmaa, joten väärällä tavalla jännittynyt kilpailuhenki puuttuu tapahtumasta. Sen ansiosta tunnelma täyttyy leppoisista kohtaamisista, Rantasila avaa.

– Toiseksi Raumalla pyritään aina ottamaan ohjelmistoon ulkomaisten lisäksi mahdollisimman paljon kotimaisia elokuvia, mitä arvostan. Pikkaisen sivussa suurten kaupunkien ja suurten elokuvafestivaalien humusta on Rantasilan mukaan elokuvantekijän hyvä olla.

– Kolmanneksi Rauman kokoisessa kaupungissa ei olla niinkään ammattilaisten kesken tarkastelemassa toisiaan, vaan paikalla on elokuva-alan ulkopuolisia tavallisia ihmisiä tutustumassa maan elokuvakirjoon ja kulttuuriin. Toki Raumalla saa ammattilainenkin kotimaisesta tarjonnasta hyvän kokonaiskuvan, kiittelee Rantasila. Tietysti alakeskeisiäkin leffafestareita tarvitaan – elokuva-alan ihmisten on tavattava toisiaan ja vaihdettava ajatuksia, mutta tällaiset yleisön elokuvajuhlat ovat myös yhtä tarpeen, koska elokuvia tehdään nimenomaan katsojille.

Rauman tapahtuma on elokuvakerhomainen kansan leffafestari. Rantasila löytää niin tapahtumasta kuin itse tapahtumakaupungistakin runsaasti kehuttavaa. Lisäksi Raumalla on ollut paras paneelikeskustelu, jossa olen koskaan ollut mukana, paneeli saatiin toimimaan, vaikka keskustelijoita oli suuri määrä, ja paikalla oli myös miehiä kuuntelemassa asiaa naisten asemasta elokuvissa, Rantasila muistelee. Raumalla on sitä paitsi ihana pyöriä. Kaupungilla on sen verran kokoa, että siellä kohtaa ihmisiä sekä elokuva-alalta että yleisöstä, mutta tarpeeksi pieni, jotta siellä pystyy halutessaan liikkumaan myös aivan omissa oloissaan.

Rantasila edustaa festivaaleilla tänä vuonna kahta elokuvaa, toista ohjaajana ja toista näyttelijänä, kun ohjelmistossa nähdään sekä hänen ohjaamansa Puluboin ja Ponin leffa (2018) että Inari Niemen ohjaama aikuisten hyväntuulinen draamakomedia Joulumaa (2017).

Aleksi Mäkelä: “Lisää tekee mieli!”

Joulumaassa nähdään myös Tommi Korpela, joka on lisäksi pääosassa festareilla esitettävässä elokuvassa Ikitie (2017). Ikitie on yksi viime vuoden puhutuimmista ja palkituimmista kotimaisista elokuvista. Alkuperäisistä aikomuksista ja festivaalitiedotuksista poiketen Korpela ei valitettavasti pääse Blue Sea Film Festivaleille paikalle tänä vuonna, ja haluaakin siksi onnitella tapahtumaa etänä.

Lämpimät onnittelut 25-vuotiaalle Rauman elokuvafestivaalille! Korpela toivottaa, ja jakaa samalla oman kokemuksensa leffajuhlista:  Suomen sympaattisin ja lämminhenkisin elokuvafestivaali puolustaa tärkeää paikkaansa suurempien festivaalien rinnalla. Rauman elokuvafestivaali on tekijälle aina ammatillisesti voimaannuttava ja sydäntä lämmittävä kokemus.

Yleisön suosikkileffoja pitkän liudan ohjanneen Aleksi Mäkelän elokuvista nähdään Raumalla tänä vuonna 95 (2017), joka esitetään erikoisnäytöksessä festivaalin avajaispäivänä urheilubaari Tifosissa. Myös Mäkelä on tämänvuotisen festivaalin ajan kiinni työkiireissä toisaalla, mutta toivoo kaikkien tapahtumaan osallistujien juhlistavan 25. elokuvajuhlia hänenkin puolestaan.

03.08.2018