Historia: 2013

2013 BSFF 20 VUOTTA – ohjelma:

Kotimaiset elokuvat

8-pallo, Aku Louhimies (Suomi, 2013)

21 tapaa pilata avioliitto, Johanna Vuoksenmaa (Suomi, 2013)

Äidin kullannuppu, Joonas Erkkilä (suomi, 2013)

Calamari union, Aki Kaurismäki (Suomi, 1985)

Häätanssi, Mohamed El Aboudi (Suomi, 2012)

Hilton! Täällä ollaan elämä, Virpi Suutari (Suomi, 2013)

Bluesia Pieksämäen asemalla, Aki Kaurismäki (Suomi, 2012)

Juoppohullun päiväkirja, Lauri Maijala (Suomi, 2012)

Kaikella rakkaudella, Matti Ijäs (Suomi, 2013)

Katsastus, Matti Ijäs (Suomi, 1988)

Kekkonen, hän tulee, Marja Pyykkö (Suomi, 2013)

Kerron sinulle kaiken, Simo Halinen (Suomi, 2013)

Kun isällä on hammassärky, Erkki Karu (Suomi, 1923)

Kuutamosonaatti, Olli Soinio (Suomi, 1988)

Laulu koti-ikävästä, Mika Ronkainen (Suomi, 2012)

Metsän tarina, Ville Suhonen, Kim Saarniluoto (Suomi, 2012)

Miesten välisiä keskusteluja, Jarmo Lampela (Suomi, 2012)

Niko 2 – Lentäjäveljekset, Kari Juusonen Jørgen Lerdam (Suomi, Saksa, Tanska, Irlanti, 2012)

Puhdistus, Antti Jokinen (Suomi, 2012)

Rakkauden rasvaprosentti, Mikko Kuparinen (Suomi, 2012)

Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa, Matti Ijäs (Suomi, 1990)

Robin, Inari Niemi Niko Nykänen (Suomi, 2012)

Rölli ja kultainen avain, Taavi Vartia (Suomi, 2013)

Saimaa-ilmiö, Mika Kaurismäki Aki Kaurismäki (Suomi, 1981)

Sinivalkoinen valhe, Arto Halonen (Suomi, 2012)

Soundbreaker, Kimmo Koskela (Suomi, 2012)

Tavarataivas, Petri Luukkainen (Suomi, 2012)

Tie pohjoiseen, Mika Kaurismäki (Suomi, 2012)

Tuulikaappimaa, Matti Ijäs (Suomi, 2003)

Viru – tarinoita hotellista / Viru – Story of a Hotel, Taru Mäkelä ja Johanna Onnismaa (Suomi, Viro, 2013)

Muut näytökset

American Vagabond, Susanna Helke (, 2013)

Kamerakierros Raumalla , (, )

Ulkomaiset elokuvat

Barbara, Christian Petzold (Saksa, 2012)

Isdraken, Jäälohikäärme, Martin Högdahl (Ruotsi, 2012)

Jagten, Jahti, Thomas Vinterberg (Tanska, 2012)

Jotain ilmassa, Olivier Assayas (Ranska, 2012)

Intouchables, Koskemattomat, Eric Toledano Olivier Nakache (Ranska, 2011)

De rouille et d’os, Luihin ja ytimiin, Jacques Audiard (Ranska, Belgia, 2012)

Night on Earth, Jim Jarmusch (Yhdysvallat, Japani, 1991)

Rakkaus, Michael Haneke (Itävalta, 2012)

Searching for Sugar man, Malik Bendjelloul (Iso-Britannia, Ruotsi, Etelä-Afrikka, 2012)

Syödä nukkua kuolla, Gabriela Pichler (Ruotsi, 2012)

The Artist, Michel Hazanavicius (Ranska, 2006)

Trainspotting, Danny Boyle (Iso-Britannia, 1996)

 

On the road

Road-elokuva ei ole vain elokuva

Road-elokuvaa määrittää vastustuksen eetos, motorisoitu liikkuminen ja tien vapaus, liike pois kaupungista, yhteisöstä ja kontrolloivasta  yhteiskuntajärjestyksestä. Tielle lähdetään, kun kulutusyhteiskunnan vaatimukset, perhe-elämä, vanhemmat, virkavalta tai menneisyys  ahdistavat. Lähdön hetkellä tärkeintä on etäännyttävä liike, ei niinkään päämäärä. Liikkuminen symboloi toivoa ja muutoksen  mahdollisuutta. Irtioton tarve korostuu yhteiskunnan tasolla erityisesti murrosaikoina ja yksilöllisemmin jonkin takaiskun tai yllätyksen  koittaessa.

Road-elokuvan konventiot muotoutuivat Yhdysvalloissa, jossa avoin ja tuntematon tie on olennainen osa kulttuurista mytologiaa. Tien riippumattomuuteen lähtemisen elokuvalliset juuret ovat lännenelokuvissa, joiden viitoittamia teitä road-elokuvissa ajetaan. Mutta hevosvoimien muuttuessa muuttuu myös liikkeen tarkoitus, sillä siinä missä lännenelokuva on ollut kansallisen identiteetin yhdistäjä, road-elokuva on osoittanut yhtenäisen kansallisen identiteetin mahdottomuuden.

Ensimmäisenä road-elokuvana on tavattu pitää Frank Capran elokuvaa Tapahtuipa eräänä yönä (1934). Elokuvissa on siis kuljeskeltu motorisoidusti jo 1930-luvulta lähtien. Kuitenkin vasta 1960-luvun lopun uuden amerikkalaisen elokuvan myötä laji muotoutui sellaiseksi, jota tänään pidämme sen perusmuotona. Sitä määrittää vastakulttuurinen asenne, suorasukainen vastustaminen ja kapina, jolla on taipumus päättyä epäonnisesti. Vaikka road-elokuva päättyy usein kuolemaan, sen esittämällä vastustuksella on tärkeä eettinen ulottuvuus: kuvaukset tien vapauteen ponkaisevista toisinajattelijoista rohkaisevat meitä näkemään identiteettiämme, autonomisuuttamme ja maailmassa olemistamme säänteleviä rajoitteita ja kieltämään ne kuvittelemalla uusia, erilaisia, vapaampia elinmahdollisuuksia. Road-elokuvassa on tästä syystä kyse nuoruuden kokemuksesta. Useimmiten tielle lähtijät ovat nuoria tai nuoruuteen tai menneisyyteen haikailevia. Liikkeen ja vauhdin mahdollistama irrallisuuden tunne voikin tehdä kenestä tahansa nuoren väliaikaisesti.

Road-elokuvat eivät ole pelkästään elokuvia, sillä ne kytkeytyvät niin oleellisesti tekoaikansa yhteiskunnallisiin virtauksiin. Jokaisen tielle lähdön yhteydessä voi väittää, että jokin elokuvan ulkopuolinen kehys ajaa kyseisenä hetkenä paon fantasiaan. 1960-luvun lopun Yhdysvalloissa irtaantumaan pakottivat yhtälailla sukupolvellisen ja poliittisen kahtiajaon syveneminen kuin Hollywood-systeemin sukupolvimurros. Ensimmäisessä suomalaisessa road-elokuvassa, Matti Kassilan tukkilaisten ja rillumarein kulkuriutta uudistavassa Lasisydämessä (1959), tie tarjoaa tilan niin kotimaisen elokuvan ahdingon kuin tekijän omankin ahdistuksen käsittelyyn.
Suomalainen road-elokuva rakentuu yhdysvaltalaisen elokuvan perustalle, mutta sisällöllisesti viittaa suoremmin eurooppalaisen taide-elokuvan perinteeseen. Suomalainen road-elokuva ei ole yhtä väkivaltainen kuin yhdysvaltalaiset vastineensa, eikä sen esittämä irtaantuminen aina korosta niinkään yksilön pakoa yhteisöstä, vaan pikemminkin paremman yhteyden etsintää. Lähtijällä voi siis olla pikemminkin tarve yrittää ymmärtää omia juuriaan. Perustavimpia suomalaisen elokuvan piirteitä onkin liikkeen henkilössä aiheuttama ymmärryksen muutos.

Road-elokuvaa on tavattu pidetty eri lajien hybridinä, mutta ennemmin se on luonnollisesti muiden lajien osaksi tunkeutuva levittäytyjä. Road-elokuvan perustaan kuuluva tiekuvasto asettuu osaksi elokuvaa yleensä. Näin on jo siksi, että matka on oleellinen osa ihmisen elämää, jota on itsessäänkin sanottu matkaksi

 

 

Elokuvat: SEKK esittää

SEKK 20 VUOTTA ELOKUVAPAKETIT

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus täyttää 20 vuotta tänä vuonna ja juhlii tätä myös BSFF:ssä näyttävästi kuten aina, sillä onhan jokainen BSFF juhlan arvoinen. Tarjolla on tänä vuonna yhteensä 30 lasten ja nuorten lyhytelokuvaa, nuorten tunnemyrskyelokuvaa sekä perinteisen  erityisryhmien elokuva-aarrearkun helmiä. Ensiiltojakin Raumalle tuodaan taas perinteiseen tapaan vähintään kolme.

Lasten ja nuorten lyhytelokuvat

pe 23.8. klo 10.00 Iso-Hannu (vapaa pääsy)

1. Siilit Rannalla – Mäntyluodon koulu, Pori – 1:15 min
2. Kauhua Kapinetissa – 4H Yritystä metsästämässä hanke, Yläne – 9 min
3. Keitto – Mäntyluodon koulu – 0:47 min
4. Kadonnut tyttö – Länsi-Euran kyläyhdistys – 6 min
5. Scream House – Mäntyluodon koulu – 1:01 min
6. Kansalaispidätys auttaa aina – Huittisten Elokuvakipinäkurssi – 1 min
7. Mursujen piknik rantakalliolla – Mäntyluodon koulu – 1:15 min
8. Ullakon neito – Kaasmarkun 24H elokuvaleiri, Ulvila – 9 min
9. Sateenkaaren aarre – Mäntyluodon koulu – 1:32
10. Voi ei! Joko taas 24H leiri – Ahlaste tuupi – 8 min – ENSI-ILTA
11. Kolme pientä porsasta ja iso paha susi – Mäntyluodon koulu – 0:59 – 40 min

Tunnemyrsky-projektin lyhytelokuvia nuorilta

Tunnemyrsky-projektin lyhytelokuvia nuorilta

pe 23.8. klo 11.00 Iso-Hannu (vapaa pääsy)

SEKK ry Tunnemyrsky-projekti aloitti toimintansa vuonna 2009 ja hanke jatkuu edelleen. Lyhytelokuvia on tehty etupäässä vaikeassa  elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa. Aiheet ja touteutus tulevat nuorten omasta kokemuspiiristä. Prosessin avulla monet nuoret ovat saaneet ilmaista tunteitaan taideprosessin avulla. Projektia organisoi Suomen lasten ja nuorten säätiö. Projektin vastuutaiteilija Jari Forsman ja mediatyönohjaajat Emmi Sydänmaa, Matias Nummelin ja Erkki J Kuisma.

1. Parempi kuin Antti Teivainen – dokumentti nuoresta miehestä, jolle hevoset merkitsevät paljon.
2. Selviytyjä – Dokumentti tytöstä, joka palaa nuortenkodin ikkunan ääreen.
3. Tunteen tuulet – Fiktio nuoresta, joka pääsee pois lastensuojelulaitoksesta. Hän tapaa ystävänsä, mutta kaikki on muuttunut.
4. Äidin lahja – FIktio, jossa veljekset lähtevät tapaamaan äitä syntymäpäivänä.
5. Kissa tuli taloon – Animaatio, älä ota kesäkissaa.
6. Riittämättömyys – Fiktio, jossa vanhemmat eivät huomaa tytön hätää.
7. Kateus – Mykkäfilmi. Osa sarjaa, joka käsittelee kuolemansyntejä.
8. Kelkkahullut – Fiktio, jossa pojat ajavat moottorikelkalla ilman lupaa. Bensiinin loputtua tulee ongelmia.
9. Mulla on maailman kaunein suojelusenkeli – Dokumentti, jossa tyttö palaa muistoihinsa.
10. Oon kuin kaikki muutkin – Rap video, jolla nuori kuvaa osallisuuttaan ja koulumuistojaan (Kesto 50 min)

Erityisryhmien elokuva-aarrearkku

Erityisryhmien elokuva-aarrearkku

pe 23.8. klo 12.30 Iso-Hannu (vapaa pääsy)

Aarrearkun tulee tänä vuonna avaamaan Eurajoen Me Itse ja MEKA TV ryhmä

1. Yyterin dyyneillä – Validia Pori elokuvaryhmä – 4 min
2. Videonauhan korjausopas – Merikarvian MEKA TV – 1 min
3. Henkilökohtainen avustajarobobotti ja sen selkokieliset ohjeet – Porin Me Itse – 4 min
4. Meidän Toimari – Eurajoen Me Itse – 6 min
5. Videonauhan digitointi – Huittisten elokuvapiiri – 2 min
6. Kohti valtavirtaa – Me Itse Satakunta – 9 min
7. Onneksi on Monituote – Monituotteen elokuvapaja – 5 min – ENSI-ILTA
8. Master Chef Pori – Ojantien elokuvapaja – 3 min – ENSI-ILTA
9. + muutama yllärilyhäri Kesto 45 min

JO 20 VUOTTA ALUEELLISTA ELOKUVAKULTTUURITOIMINTAA

SEKK ry on satakuntalainen elokuva- ja mediakulttuuriyhteisö. Se toimii alueensa kulttuurisena elokuvakeskuksena. Toimenkuva on edistää alueella mediakulttuurin harrastusta ja mediakasvatuksellista perusopetusta. Satakunnan elokuvakeskuksen perustamiskirja päivättiin 26.1.1993. Nimi oli silloin Satakunnan Elokuvakeskus ry. Perustamassa olivat mm. Porin Videootit ry, Porin Elokuvakerho ry, Rauman Elokuvakerho ry, Euran kulttuuritoimi, Lasten Elokuvakerhojen tuki ry, Elokuvan Kääntöpiiri ry, Porin Kaitaelokuvaajat ry, Kinokellari (Porin kaupungin elokuvatoiminta).

Elokuvakeskuksen perustaminen syntyi ajatuksesta saada alan eri toiminnat ja yhdistykset saman  ”sateenvarjon” alle. Yhdistyksen perustavassa kokouksessa oli mukana harrastajia ja yhdistysten edustajia Porista ja lähikunnista. Yhdistyksen kotipaikka on Pori. ”Sateenvarjo”-periaatetta on myös toteutettu. Erilaisten yhteistyöprojektien myötä on luotu laajaa verkostoa

 

2013 VIERAAT:

Joonas Saartamo

Näyttelijä Joonas Saartamo tunnetaan muun muassa elokuvista Menolippu Mombasaan, Tyttö sinä olet tähti, Kulman pojat ja Juoppohullun päiväkirja sekä televisiosarjoista Tuliportaat, Pelkovaara ja Suojelijat.

Saartamo valmistui Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2000. Lukioaikanaan hän vietti vuoden vaihto-oppilaana Pittsburghissa, Yhdysvalloissa. Teatteritaiteen maisteriksi Saartamo valmistui vuonna 2012.

Saartamo sai vuoden 2011 parhaan miesnäyttelijän Jussi-patsaan elokuvaroolistaan elokuvassa Juoppohullun päiväkirja.Joonas Saartamo nähdään festivaaleilla elokuvassa Juoppohullun päiväkirja

Krista Kosonen

Suunnilleen samalla viikolla Suomessa oli vain yksi näyttelijätär, nimeltään Krista Kosonen. Hänen suuruuttaan julkisuudessa korostaa se, että hän esittää yhtä pääosista Sofi Oksasen Puhdistuksesta tehdyssä elokuvassa.”

Tällä tavoin noteeraa kulttuuritoteemi ja Pohjoisrannan jyrisevä profeetta Jörn Donner nykyajan olemassaolon megalomaanisen Mammutti-kirjansa sivulla 997. Ja saattaa todellakin olla, ettei Suomessa tuolla viikolla ollut muita näyttelijättäriä kuin vuonna 1983 syntynyt Krista Kosonen.
Uran ensimmäiset roolit jättivät heti vahvan muistijäljen. Jadesoturin ylityylitelty kryptinen mystiikka ei ehkä toiminut kautta linjan, mutta Kososen kohtaukset toivat kokonaisuuteen aina uutta eloa. Olli Saarelan Suden vuodessa tämä kantoi haastavaa pääosaa vaikeaa epilepsiaa sairastavana Sarina eikä jäänyt kertaakaan huomattavasti kokeneemman vastanäyttelijänsä – ”Ryhmäteatterin John Waynen” – Kari Heiskasen varjoon.

Näyttelijyyden mysteeristä on väsätty aikain lennossa lukemattomia tutkimuksia ja pölyisiä puolipoeettisia esseitä, mutta kukaan ei ole edelleenkään kyennyt perkaamaan auki sitä ”elementti X:ää”, joka saa tietyt ihmiset säteilemään kameran edessä salaisia viestejä katsojille, kun niin monet muut ”yhtä hyvät” jättävät täysin kylmän ja merkityksettömän vaikutelman. Kososella on hallussaan tämä sisäisen säteilyn taika-aines, joka on – yhdessä lahjakkuuden ja kovan työmoraalin kanssa – nostanut hänet kotimaisen näyttelijäkartan kärkipaikoille.
Toinen avainsana on monipuolisuus. Kun tekemisen skaala ulottuu (ainakin vielä 70-luvulla legendaarisen) Saturday Night Liven pohjoisen uusvariaation Putouksen taidokkaasta ja itsensä kokonaisvaltaisesti likoon pistävästä komediennesta teatterilavojen rajuihin Tšehov-tulkintoihin, tv-sarjojen (Suojelijat, Uutishuone, Moska) kantaviin päärooleihin, ja elokuvatöihin, joiden eriparisuus viestii niin ikään ilmaisun moniulotteisuudesta, voidaan vain innolla odottaa matkan seuraavia vaiheita.

Juuri roolivalinnat ovat olleet mielenkiintoisia. Karnevalistisilla örvellystehoilla mässäilevän Juoppohullun päiväkirjan meriitit tuntuvat menneen monilta arvostelijoilta yli hilseen, vaikka kriitikoiden moraalis-eettisen tehtävän tulisi kai piillä juuri siinä, että tekijöitä kannustetaan silloin kun nämä uskaltavat ottaa kerronnallisia ja muodollisia riskejä. Tuossa elokuvassa Kosonen näyttelee AA-kerhon vetäjää, sketsihahmon rajapinnoilla ja silti suurella herkkyydellä. Vastaavasti Puhdistus-elokuvan komeinta antia oli yhdessä Laura Birnin kanssa luodun sisarusparin välinen väkevä henkien taistelu.

Kososen toistaiseksi hienoin ja vivahteikkain valkokangasrooli on Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella -elokuvan Ansa; puhutteleva yhdistelmä haurautta ja voimaa, uhoa ja epävarmuutta, äitiyden vastuuta ja luonnonlapsen levotonta verenkäyntiä, kallioon pultattuja defenssimekanismeja ja emotionaalista antautumista – toisin sanoen naiseuden kiehtova mysteeri miltei kreikkalaisen tragedian muotoon puettuna.

Alussa mainittu Jörn Donner teki monia yhteisiä elokuvia aikansa taitavampiin naisnäyttelijöihin lukeutuneen ”herkän kapinallisen” Harriet Anderssonin kanssa. Aika näyttää kasvaako Kososesta oman sukupolvensa Andersson – uuden tekijäjoukon sielukas profiilinäyttelijä ja ennalta tuntemattomia polkuja avaava tienmuovaaja.
Krista Kosonen nähdään tämän vuoden elokuvista seuraavissa: Rölli ja kultainen avain, Kaikella rakkaudella, Juoppohullun päiväkirja, Puhdistus sekä Tie pohjoiseen.

Laura Birn

Näyttelijä Laura Birn (-81) on helsinkiläinen näyttelijä. Hän opiskeli teatterikoulussa vuosina 2002-2007. Laura Birn on kielitaitoinen näyttelijä (ruotsi, englanti ja portugali) ja hän on harrastanut pitkään tanssia.

Hän on esiintynyt mm. leffoissa: Hengittämättä ja nauramatta (2002), Helmiä ja sikoja (2003), Lupaus (2005), Rock’n Roll Never Dies (2006), Joulutarina (2007), 8 päivää ensi-iltaan (2008), Korkein oikeus (2008), Ralliraita (2009), Vuosaari (2012), Puhdistus (2012), Kaksi tarinaa rakkaudesta (2012), Mieletön elokuu (2013), Leijonasydän (2013)

Laura Birn sai Jussi-palkinnon, parhaasta naispääosasta 2013: Aliide Puhdistus. Sen lisäksi hän oli ehdolla palkinnon saajaksi elokuvalla Helmiä ja sikoja. Laura Birn on tehnyt teatteriproduktioita sekä dubbauksia.

Televisioista hänet muistetaan mm. sarjoista: Jumalan kaikki oikut (2006), Karjalan kunnailla (2007), Suojelijat (2008), Morsian (2008), Lokakuun valoa (2009), Kallio (2010), Jäät (2010), Virta (2011)

Tänä vuonna Laura Birnistä on tullut entistä kansainvälisempi, sillä hän oli mukana Scott Frankin ohjaamassa elokuvassa A walk among the tombstones. Elokuvaa tähdittää Liam Neeson.

Juha Kukkonen

Juha Kukkonen on näytellyt mm. elokuvissa Miss Farkku-Suomi, Korsoteoria, Suden arvoitus, Juoksuhaudantie, Lapsia ja aikuisia ja Joki. Festivaali-elokuvassa Miesten välisiä keskusteluja Kukkonen on pääroolissa.

Kukkonen on esiintynyt myös lukuisissa televisiosarjoissa ja usein myös Ryhmäteatterin näytelmissä. Hänet muistetaan rikosylikomisario Takamäen roolista televisiosarjasta Rikospoliisi ei laula sekä TV-sarjoista Itse valtiaat ja Ugrilampaat.

Kai Latvalehto

Kai Latvalehto on pääroolissa elokuvassa Laulu koti-ikävästä. Hän syntyi vuonna 1967 Iijoentörmällä Suomessa.

Elokuva on tarina Kai Latvalehdon juurettomuudesta. Hän on elänyt lapsuutensa Ruotsissa, Göteborgissa, omaksunut ruotsinsuomalaisen identiteetin ja juuri teini-ikään ehdittyään joutunutkin palaamaan perheensä mukana takaisin Suomeen. Sittemmin Latvalehdosta tuli Suomessa tunnettu muusikko, Aknestikin kitaristi (1984-2002 kitara ja taustalaulu)

Susanna Helke

Susanna Helke on suomalainen dokumenttielokuvien tekijä ja professori. Hän on tehnyt elokuvia yhteistyössä Virpi Suutarin kanssa. Tekijäkaksikko sai vuoden 2001 Parhaan dokumentin Jussin elokuvasta Joutilaat vuonna 2001 ja heidän elokuviaan on palkittu muun muassa kolmesti parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnolla Nordisk Panoramassa.

Helke valmistui Taideteollisessa korkeakoulun valokuvataiteen osastolta taiteen maistereiksi vuonna 1996. Helke väitteli tohtoriksi vuonna 2006. Helken taiteen tohtorinväitös Nanookin jälki – tyyli ja metodi dokumentaarisen ja fiktiivisen elokuvan rajalla (Taik-julkaisut 2006) käsittelee laajasti dokumenttielokuvan ja fiktiivisen elokuvan rajankäyntiä. Helkellä on dokumentaarisen elokuvan professuurin virka Aalto-yliopistossa.

Antti Jokinen

Antti J. Jokinen on musiikkivideoiden ja elokuvien ohjaaja. Hän valmistui ohjaajaksi East Carolinan yliopistosta. Jokinen ponnahti suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkivideoiden ansiosta. Mies on ohjannut musiikkivideoita muun muassa Wyclef Jeanille, Beyoncelle, Celiné Dionille ja HIMille. Vuonna 2007 hän ohjasi Lordin ”Hard Rock Hallelujah Eurovision Editionin”, joka esitettiin Helsingin euroviisujen avausvideona.

Ennen musiikkivideouraansa Jokinen ohjasi televisiosarjat Tähtilampun alla (1997) ja Kirjava silta (200).

Jokisen esikoiselokuva oli vuonna 2011 ilmestynyt The Resident, jonka pääsosaa esitti Hilary Swank.

Antti Jokinen ohjasi festivaalilla esitettävän Puhdistus-elokuvan.

Antti Jokisen ohjaama Puhdistus on mukana festivaalin ohjelmistossa.

Johanna Onnismaa

Johanna Onnismaa on monipuolinen kuva-alan ammattilainen.
Hän on kuvannut sekä still-, juliste- että lehdistökuvia, hän on toiminut apulaisohjaajana, kuvaussihteerinä, kamera-assistenttina ja tietenkin myös ohjaajana.
Tänä vuonna festivaaleilla nähdään dokumenttielokuva Viru – tarinoita hotellista, jonka Onnismaa on ohjannut yhdessä Taru Mäkelän kanssa.
Apulaisohjaajana Onnismaa on ollut mm. elokuvissa Tähtitaivas talon yllä, Hiljaisuus, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, Postia pappi Jaakobille ja Erottamattomat. Onnismaa tunnetaan myös valokuvaajana: mm. still-kuvat/lehdistökuvat leffoihin Miss Farkku-Suomi, Rakkauden rasvaprosentti, Pussikaljaelokuva, Syvälle salattu, Skavabölen pojat.

Jolle Onnismaan ohjaus Viru – tarinoita hotellista on mukana festivaalimme ohjelmistossa.

Johanna Vuoksenmaa

Johanna Vuoksenmaa on suomalainen televisio- ja elokuvaohjaaja. Hänen tunnetuinta tuotantoaan ovat televisiosarjat Kumman kaa, Tahdon asia sekä uutta tuotantokauttaan aloitteleva Klikkaa mua. Pitkistä elokuvista muistetaan erityisesti Nousukausi, Onni von Sopanen ja tietysti tämän vuoden tapaus, 21 tapaa pilata avioliitto.

Vuoksemaa on löytänyt yleisönsä ja vankan fanikuntansa raikkaalla tavalla käsitellä nuorten aikuisten elämää, sen haasteita ja mahdollisuuksia. Ohjaajan ote on rento ja näyttelijävalinnat loistavia.

Vuoksemaa palkittiin vuoden käsikirjoittajan Kultaisella Venlalla vuonna 2012. Johanna Vuoksenmaan elokuva 21 tapaa pilata avioliitto nähdään festivaalin ohjemistossa.

Lauri Maijala

Lauri Maijala on teatteriohjaaja ja muusikko.

Elokuvaesikoiseensa Juoppohullun päiväkirjaan hän on tehnyt myös käsikirjoituksen. Maijala on toiminut aktiivisesti teatterin ja musiikin kentällä, toteuttanut lauluiltoja, toiminut ohjaajan assistelttina, näytellyt, tehnyt musiikkia, dramatisointeja jne. mm. Linnateatteriin, KOM-teatteriin, Svenska teaterniin, Ryhmäteatteriin.

Matti Ijas

70-luvulla lastenohjelmien ja lyhyiden dokumenttien tekijänä aloittanut Matti Ijäs (s. 1950) nousi 80-luvulla kotimaisten ohjaajien kärkikaartiin ja on pysynyt siellä siitä lähtien. Uralle on ollut ominaista vuorottelu kahden, toistensa lähisukulaisiksi hahmottuvan ilmaisuvälineen – televisioelokuvan ja elokuvateatterielokuvan – välillä. Ensin mainitun Ijäs nosti takaisin arvostukseen televisioteatterin alasajon jälkeisestä suosta toteuttamalla sellaisia sisällöllisesti ja visuaalisesti haastavia ja kunnianhimoisia klassikkoja kuin Viimeinen keikka, Painija ja Kolme yötä.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana Ijäs on puhdasverinen novellisti, jonka vaikutteita voisi listata vaikka kuinka laajalti niin kotimaisten (Pentti Haanpää, Veijo Meri) kuin ulkomaisten (Anton Tšehov, Raymond Carver) mestareiden osalta. Ijäksen töistä on turha etsiä Hollywood-tyyppisiä näppärästi punottuja, johdonmukaisesti eteneviä juonilinjoja. Kameran katse on aina tiukasti ihmisessä; arjen pienissä yksityiskohdissa, siinä miten kukin reagoi kriisin ja ylipaineen hetkillä, eri sukupolvien välisessä kitkassa ja kanssakäymisessä, parisuhteen ja eroottisen elämänalueen kommervenkeissä, lapsuuden kokemuksissa ja aikuisten kohelluksissa. Aina on meneillään jonkinlainen draama tai kärhämä, mutta kaikkein levottomimmankin aineksen sitoo poikkeuksetta yhteen viiltävän hauska ja lujaa iskevä huumori. Ohjaaja kuljettaa henkilöhahmonsa toistuvasti noloihin, outoihin ja arvaamattomiin tilanteisiin, ajaa heidät raivon tai epätoivon partaalle, mutta tekee tuon tempun kaikella rakkaudella. Herja on niin sanotusti lämmin. Heikki Turunen on osuvasti todennut, että ”huumori on yksi tärkeimpiä viisauden lajeja”.

Ijäksen tapa käsitellä ajan liikettä ja pysähtymistä on avain hänen koko tuotantoonsa. Menneisyys on monesti henkilökohtainen painolasti (kuten omaa kuolemantanssiaan askeltavalle, Pala valkoista marmoria -elokuvan Ossille), nykyhetki jengoilleen jämähtänyttä monotoniaa (niin kuin Kolme suudelmaa -teoksen sisäänpäin kääntyneen, tunteensa kuolettaneen opettajahahmon tapauksessa) ja tulevaisuuskin katkera utopia, jonka rehellinen ennuste ei anna tilaa haaveilulle (mistä kertoo esimerkiksi 90-luvulla toteutettu komea rakkaustrilogia Pieniä valheita, Syrjähyppyjä, Lahja).

Kysymys on henkilökohtaisista turvarajoista, itse luoduista muureista, suojauksista, defenssimekanismeista ja muista, usein ulkopuolisten silmin huvittavilta vaikuttavista puolustuskeinoista, joiden avulla yksilö (kolhittuna, kuohittuna, torjuttuna, sorrettuna, solvattuna, alistettuna…) pyrkii pitämään oman pienen maailmansa toiminnassa ja estämään sydäntään rampautumasta.

Aki Kaurismäki – Ijäksen ohella se ainoa toinen suomalainen tunnistettavan ja johdonmukaisen käsialan omaava auteur-ohjaaja – tiivisti taannoin hienosti kollegansa tekijäluonteen: ”Matti Ijäs on suomalaisin kaikista ohjaajista ja siksi ainutlaatuinen ja mahdoton jäljitellä.”

Kari Väänänen jatkaa: ”Matti on niin suomalaiskansallinen ja kuitenkin maailman mitassa aivan yleispätevä. Se osaa virittää sellaisen suomalaisen hiljaisuuden aivan helvetin kirkkaaksi, ja se on minusta hänen suurin kertojanlahjansa.”

Ijäksen uusin elokuva Kaikella rakkaudella on yksi hänen parhaistaan: kypsän ja kerrontavälineensä vakaasti hallitsevan ohjaajan suvereeni zeniläinen taidonnäyte, jossa jokapäiväisen elämän sisällään kantamat salatut tasot kasvavat intiimiksi draamaksi ja rakkaus viiltää viimeisetkin lihat irti pohjoisen tuulen kylmentämistä luista siinä Ijäksen kameran rakastamassa välitilassa, jossa illan hämy jo enteilee yön tuloa.

Mohamed El Aboudi

Mohamed El Aboudi toimii freelancer-ohjaajana, mutta hallitsee myös kuvauksen sekä leikkauksen. Hän on suorittanut elokuva-alan opintojaan Marokossa sekä Australiassa.

Työssään El Aboudi on osoittanut kiinnostusta vahvoihin tarinoihin ihmisistä. Hän on tehnyt dokumenttielokuvia turvapaikanhakijoista, maahanmuuttajien äideistä, taiteilijoista sekä downin syndroomaa kantavasta tytöstä. Hänen viimeisin elokuvansa, Häätanssi tutkii ja käsittelee oman yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä.

Mohamed El Aboudi on aiemmin työskennellyt muun muassa YLEn Basaari-ohjelman parissa. Hänen edellinen dokumenttielokuvansa ‘Vasen vartaloon’ oli ehdolla Prix Europa-palkinnolle vuonna 2010. Ohjaaja Mohamed El Aboudilta nähdään festivaaleilla dokumenttielokuva Häätanssi.

Petri Luukkainen

Ohjaaja Petri Luukkainen on työskennellyt televisiolle ja on tehnyt mainoksia sekä internetsisältöjä jo yli kymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen TV-mainoksensa hän toteutti 17-vuotiaana ja on sen jälkeen toiminut mm. ohjaajana sekä tuottajana.

26-vuotiaana Petri Luukkainen oli hankkinut jo sen verran omaisuutta, että tavaran määrä alkoi ahdistaa. Hänen omalaatuisesta kokeilustaan elää vuosi ilman tavaraa syntyi dokumenttielokuva Tavarataivas, joka on herättänyt paljon keskustelua Suomen medioissa ja maamme rajojen ulkopuolellakin.

Petri Luukkaisen elokuva Tavarataivas nähdään festivaaleilla.

Taavi Vartia

Taavi Vartia on käsikirjoittaja, ohjaaja ja kirjailija. Vartia on ohjannut ja kirjoittanut suomalaiselle televisiolle satoja tunteja viihdettä, musiikkiohjelmia, draamasarjoja, TV-elokuvia, dokumentteja ja asiaohjelmia. Hän on työskennellyt mös tuottajana ja juontajjan ja häneltä on ulkaistu useita romaaneja. Lisäksi Vartia työskentelee paljon live-viihteen ja teatterin parissa.

Vartia on käsikirjoittanut ja ohjannut festivaalielokuvan Rölli ja kultainen avain.

Muita Vartian ohjaustöitä mm. After the Blood Diamonds, Pertsa ja Kilu, uudet seikkailut, Käenpesä (TV – yksi useista ohjaajista), Itämeri (TV – 12 jaksoa), Ota tai jätä (TV – 10 jaksoa), Big Brother (TV – 2006, 6 ens. jaksoa), Diili (TV – 2004, 15 jaksoa) ym.