Historia: 2011

BSFF 2011 elokuvat

Vuoden 2011 festivaaleilla elokuvatarjonta oli seuraavanlainen:

BSFF 2011 vieraat

Antti Reini
Anu Sinisalo
Zaida Bergroth
Tiina Weckström
Anne Lakanen
Kari Ketonen
Eppu Pastinen
Tahvo Hirvonen
Olli Saarela
Jenni Banerjee
Jouko Aaltonen
Heikki Paavilainen
Pale Saarinen
Elina Knihtilä
Mazdak Nassir
Jan Ijäs
Pertti Sveholm
Olli Vesala
Jouko Nummela
Iveta Lauren

 

Baltic Herring: Tulokset 2011

Baltic Herring –lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnot Suomeen ja Puolaan

Kansainvälisessä Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailussa oli tänä vuonna mukana 49 elokuvaa kahdeksasta eri Itämeren rantavaltiosta. Kilpailun kansainvälinen tuomaristo oli tyytyväinen siihen, että monen kilpailuelokuvan teema oli vetinen. Koska tämän itämerellisen kilpailun säännöissä painotetaan vesiteeman tärkeyttä.

Opiskelijasarjan pääpalkinnon voitti Ville Hakosen ja Jussi Sandhun ohjaama humoristinen ja traaginen elokuva Muutos meitä johtaa. Tuomaristo arvosti 1970-luvun kuvausta sekä elokuvan leikittelyä mustavalko- ja väriteemoilla eri tasoilla. Elokuvassa oli myös teemana Itämeri: päähenkilö herra Honkonen (loistava Mika Honkanen) päättää muuttaa Viroon kun television värilähetykset alkavat Suomessa ja hänen työpaikkansa on uhattuna.

Opiskelijasarjan toisen palkinnon sai latvialaisen Agnese Laizanen elokuva Show me the Sound. Tuomaristo piti Laizanen elokuvaa mielenkiintoisena draamana äidistä, jonka kuulon menetys vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan. Tuomaristo kiitti äitiä näytelleen Ilze Pukinskan hienoa näyttelijänsuoritusta.

Kolmas palkinto myönnettiin kahdelle elokuvalle: Outi Tienhaaran ohjaamalle elokuvalle Laulu sieltä missä tyyntä on sekä Joonas Rutasen elokuvalle Näe minut. Tuomaristo arvosti Tienhaaran tapaa käsitellä klassista tarinaa raikkaalla tavalla. Rutasen elokuvaa nuoresta rohkeutta etsivästä tytöstä kiitettiin herkästä ohjaustyöstä ja näyttelemisestä. Rutasen elokuvassa oli myös upeita yksityiskohtia sekä hieno kuvaus.

Avoimen sarjan voitti suomalainen scifielokuva Place to Stay, jonka on ohjannut Jesse Jokela. Tuomaristo piti eheästä, hauskasta ja elämänmakuisesta tarinasta, jossa muukalainen saapuu “keskelle metsää”,  Suomen Lammille. “Kaikki valkokankaalla on mielenkiintoista ja elokuvassa on monta herkullista kohtausta”, kuvaili tuomaristo.

Ammattilaissarjan voitti puolalaisen Izabela Plucinskan elokuva Esterhazy. Tuomaristo piti Plucinskan animaatiota hienona vertauskuvallisena elokuvana, jossa oli särmää: kyseessä oli tarina suuren Esterhazyn dynastian jäsenestä hektisessä, nykyaikaisessa Berliinissä, ja elokuvan tähtinä olivat puput.

Ammattilaissarjan toisen palkinnon sai kaksi suomalaista rakkaustarinaa: Kimmo Alakunnaksen The Rite ja Pirjo Ojalan Este. Ojalan elokuva on hyväntuulinen tarina kahdesta ihmisestä, jotka yrittävät löytää toisensa kaupungissa, jonka joki jakaa kahtia. Elokuvaa tuomaristo luonnehti hauskaksi ja rehelliseksi romantiikaksi. Alakunnaksen tanssielokuvaa kiitettiin sen omaperäisyydestä, eheydestä ja kauniista kuvauksesta.

Taiteilija Seija Palosen suunnittelema Golden Baltic Herring -palkinto, jonka palkinnon saajat ovat ristineet silakka-oskariksi, annettiin kilpailun parhaalle elokuvalle. Silakka-oskarin sai opiskelijasarjassa kilpaillut Ville Hakosen ja Jussi Sandhun ohjaama elokuva Muutos meitä johtaa.

Kilpailun järjestämistä ovat tukeneet Satakunnan taidetoimikunta, Rauman kaupunki, Länsi-Suomen osuuspankki sekä Jouko Nummela.

Tulokset

Opiskelijasarja

1. Ville Hakonen ja Jussi Sandhu, Tampereen ammattikorkeakoulu (Suomi): Muutos meitä johtaa, 400€

2. Agnese Laizane, Baltic Film And Media School (Latvia): Paradi man skanu / Show Me the Sound, 200€

3.  Outi Tienhaara, Tampereen ammattikorkeakoulu (Suomi): Laulu sieltä missä tyyntä on, 100 € & Joonas Rutanen, Turun taideakatemia (Suomi): Näe minut, 100 €

Avoin sarja

1. Jesse Jokela (Suomi): Place to Stay, 400€

Ammattilaissarja

1. Izabela Plucinska (Puola): Esterhazy, 400€

2. Kimmo Alakunnas (Suomi): The Rite, 200 € & Pirjo Ojala (Suomi): Este, 200 €

Golden Baltic Herring -palkinto

Muutos meitä johtaa, Golden Baltic Herring –veistos ja 200 €

Erityismaininnat

“Dirty Herring” –palkinto korkeasta taiteellisesta tasosta: Anna Artemyeva (Venäjä): Zhila-byla mama / Once Upon a Time There Lived a Mum, 100 e

Paras dokumentti: Johanna Vanhala:Voitko rakastaa

Paras draamanäyttelijä: Ilze Pukinska (Dagne elokuvassa Show Me the Sound)

Baltic Herring –lyhytelokuvakilpailun tuomaristo 2011

  • Tarmo Hotanen, raadin pj., elokuvatieteen maisteri, Rauman Elokuvaajat ry
  • Kanerva Kuisma, raadin sihteeri, mediatutkimuksen maisteri, Rauman Elokuvaajat ry
  • Iti Kasser, taiteilija, elokuvatieteen opiskelija, Viro
  • Iveta Laure, taitelija, Latvia
  • Kosti Uusi-Kartano, opiskelija, Rauma

Baltic Herring: Results 2011

Baltic Herring Short Film Competition 2011 – Awarded films

In 2011 Baltic Herring Short Film Competition, a total of 49 films competed in three different categories – student, open (amateur) and professional.

This year, the international film jury was happy with so much water on the screen. The water was an important theme in most of the films, like it is also highlighted in the Baltic Herring Short Film Competition’s rules.

The main prize of the student category was won by the film Muutos meitä johtaa / Change of state directed by Ville Hakonen and Jussi Sandhu from Tampere University of Applied Sciences. The Jury characterized the winner as a tragic film with a good sense of humour. The 1970′s style was appreciated together with the play with black and white and the colours on several layers. The film also had a Baltic Sea theme: the main character, official supervisor of the national lottery Mr Honkonen (wonderful Mika Honkanen) decides to leave his job and run to Estonia.

The second prize in the student category was awarded to Parādi man skanu / Show me the Sound directed by Agnese Laizāne from Baltic Film and Media School.  The jury described Laizāne’s film as a interesting drama about a mother losing her hearing affecting the family dynamics. The jury especially praised the actor work by Ilze Pukinska who played the mother Dagne.

The third prize was awarded to two films: Laulu sieltä missä tyyntä on / The Song from Silent Waters by Outi Tienhaara, Tampere University of Applied Sciences and Näe minut / See Me by Joonas Rutanen, Turku Arts Academy. Jury appreciated Tienhaara’s way to handle a classical story in a contemporary way. Rutanen’s film about a young girl trying to find the courage to be seen was thanked for its delicate directing and acting, together with the special attention to subtle details in cinematography.

The amateur category was won by the sci-fi film Place to Stay by the director Jesse Jokela. I this category, only the first prize was given out. The jury appreciated the film because it was a coherent, funny and real story of an alien ending up “in the middle of nowhere”, Finnish village Lammi. “In the film Place to Stay everything on the screen is interesting and it has many delicious moments”, described the jury. Also the actors were praised.

The main prize of the professional category was awarded to animated film Esterhazy, directed by Izabela Plucinska, Poland. The Jury described the film as a great allegorical animation with an edge: a story about a member of the great Esterhazy dynasty in the modern Berlin, starring bunnies.

The second prize of the professional category was won by two Finnish love stories, The Rite by Kimmo Alakunnas and Este / Obstacle by Pirjo Ojala. Pirjo Ojala’s positive story about two persons trying to find each other in a town divided by a river was depicted as humouristic and honest love story. Alakunnas’ film The Rite is an original dance film with beautiful cinematography.

The Special Prize, the Golden Baltic Herring, was awarded