Historia: 1999

Festivaalipaikka Rauman taidemuseon sisäpihaan.

Edellisvuosiin verrattuna merkittävin muutos oli festivaalipaikan siirtyminen noin 500 metriä länteen.

Pysyimme edelleen keskiaikaisen Vanhan Rauman sisäpiha-idyllissä, mutta juhlimme nyt entistä suuremmassa teltassa Rauman Taidemuseon pihalla.

Nätsin teltassa esitettiin elokuvia, propagandaa ja musiikkia mahdollisuutena katsella teoksia kädessä kupponen kuumaa tai kylmää.  Jatkoimme kovin toivottua jo lähes legendaarista elokuvien dubbaamista. Raumankielisen ensi-iltansa sai vanha suomalais-neuvostoliittolainen YYA-elokuva Sampo.

Muutenkin teemoina olivat propagandaelokuvien lisäksi ja ehkä niihin myös äärimmäisen hyvin liittyen neuvostoliittolainen elokuva
ja ajankohtaisuuteen pureutuen sotaelokuva, sekä sodan kuvaus elokuvassa.
Sotahan oli Euroopassa festivaalin aikana hyvinkin ajankohtainen asia.

Perinteisenä erikoisuutena oli Rauma Jazz Film Orchestran säestämä mykkäelokuva.

Toinen puoli juhliamme oli Itämeren maihin suunnattu Baltic Herring lyhytelokuvakilpailu. Runsaimmin töitä vuosi vuodelta kasvaneeseen kilpailuun on tullut Suomen lisäksi Virosta ja Saksasta. Tottakai yleisessä sarjassa olivat mukana niin lahjakkaat harrastajat kuin pikku kokeilujaan tekevät ammattilaisetkin.

Blue Sea Film Festivalien tapahtumat keräsivät yli 4000 kävijää.
Ilahduttavaa kuudensilla elokuvajuhlilla oli nimenomaan elokuvakäyntien lisääntyminen.

Erityisiksi yleisön suosikeiksi elokuvista osoittautuivat mm. raumankielelle simultaanitulkattu Sampo, Perttu Lepän Pitkä Kuuma Kesä, Kaurismäkien Saimaa Ilmiö, Jarmuschin Year of the Horse, Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juha sekä Pekka Parikan Talvisota, jota seurattiin myös koululaisnäytännöissä.

Vuonna 1999 Kampela -veistos elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä ojennettiin elokuvaohjaaja ja -tuottaja Risto Orkolle.

Ulkomaiset vieraat:
Riina Kasser, Eesti – ohjaaja
Liina Kulles, Eesti – kirjailija
Kaj Ene Rääk, Eesti – tuottaja
Margaret Tutty, Irlanti – animaationtekijä, graafikko

Kotimaiset vieraat:
Pirjo Honkasalo – ohjaaja
Sakari Kirjavainen – ohjaaja
Jarmo Lampela – ohjaaja
Timo Linnasalo – ohjaaja
Kiti Luostarinen – ohjaaja
Tahvo Hirvonen – kuvaaja
Maiju Leppänen – kuvaaja
Heikki Paavilainen – näyttelijä
Antti Reini – näyttelijä
Elina Katainen – leikkaaja
Anne Lakanen – leikkaaja
Toni Edelman – säveltäjä
Heikki Valpola – säveltäjä
Kauko Röyhkä – muusikko
Päivi Setälä – FM elokuvatiede

Luennoitsijat:
Elina Katainen, elokuvaleikkaaja – Propagandaa elokuvassa
Anna Nurmio, Suomen Merimuseon tutkimussukeltaja, arkeologi – Aikamatka 1747 Meissenin pitoihin

Kotimaiset elokuvat:
Risto Orko: Taistelujen Tie
Risto Orko: Jääkärin Morsian
Aki Kaurismäki: Juha
Aki ja Mika Kaurismäki: Saimaa Ilmiö
Mikko Niskanen: Käpy Selän Alla
Mikko Niskanen: Lapualaismorsian
Olli Saarela: Rukajärven Tie
Pirjo Honkasalo: Tulennielijä
Perttu Leppä: Pitkä Kuuma Kesä
Pekka Parikka: Talvisota
Kaisa Rastimo: Säädyllinen Murhenäytelmä
Timo Linnasalo: Eros ja Psykhe
Anu Kuivalainen: Musta Kissa Lumihangella
Anu Kuivalainen: Orpojen Joulu
Jarmo Lampela: Rakastin Epätoivoista Naista
Kiti Luostarinen: Se Ainoa Oikea
Valentin Vaala: Nuoruus Vauhdissa
Sakari Kirjavainen: Ruunaus
Claes Olsson: Suur-Suomen Muisto
Jouko Nummela: Juhlat Kotikunnailla Karjalassa

Elokuva vangitsee aikaa -sarja:
Markus Viljanen: Inhottava Juttu
Markus Viljanen: Avautuu Laaja Meri
Hanna Miettinen: 100 Kelloa
Aleksandr Ptusko: Sampo

Lasten elokuvat: Jaakko Talaskivi: Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks
Gísli Snaer Erlingsson: Ritari Benjamin Kyyhkynen

Ulkomaiset elokuvat:
Buster Keaton, Clyde Bruckman: Kenraali
Sulev Keedus: Georgica
Orson Welles: Pahan Kosketus
Alfred Hitchcock: Vertigo
Jim Jarmusch: Year of the Horse
Lars Von Trier: Idiootit
Oskar Jonasson: Helmiä ja Sikoja
John Huston: San Pietron Taistelu
Frank Capra: Prelude to War
Mihail Kalatozov: Älä Odota Kirjettäni
Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin